
Tilaa tuote >>
Haaveiletpa sitten matkasta Välimerelle tai pysytpä visusti omassa suomalaisessa kotimökissäsi, niin Kreetan auringonalla kuluu kuitenkin lukuhetkesi.
– Leena
Uteliaana lähdin seuraamaan Alexista matkallaan. Olisin halunnut lukea kirjan yhdellä istumalla mutta lyhyet yöunet oli maltettava nukkua välillä.
– Eila
Ihastuin kirjailijan taitoon pujotella tarinan lomaan kreetalaisia perinteitä, ruokia, yrttejä, luonnon monimuotoisuuden, kirkon läsnäolon jokapäiväisessä elämässä.
– Eila
Upea tarina; pidin siitä paljon!
– Riitta
Saaren tarina imaisi minut mukaansa ja piti otteensa. En olisi millään malttanut laskea kirjaa välillä käsistäni.
– Anna-Liisa
Victoria Hislopin Saari ihastutti! Kirjailija sai luotua tunnelman niin koskettavaksi, että Itku tuli monta kertaa.
– Paula
Kirja tempaisi minut heti mukaansa, luin sen ahmien, mutta samalla viivytellen, peläten sen loppuvan kesken kaiken.
– Kaarina
Saari on hurmaava ja mukaansatempaava kirja. Se on kirja juurien ja suvun merkityksestä, se on tarina rakkaudesta ja pettymyksestä, syntymästä, kasvusta ja kuolemasta.
– Arja
Tartuin uteliaana kirjaan enkä vähiten kirjan tapahtumapaikkojen takia. Olen vuosia sitten käynyt Kreetalla ja pidin saaresta kovasti, niin että voisin kuvitella matkustavani sinne uudelleenkin. Hyvin kirjoitetut sukutarinat ja omankin suvun juuret kiinnostavat.
Vierastan aika lailla sekä tyypillistä romanttista viihdekirjallisuutta että kovin historiallisia kertomuksia mutta tässä teoksessa oli juuri sopivasti eri elementtejä. Pidin erityisesti henkilökuvista sekä taitavasti kuvatusta miljööstä. Kumpiakaan ei kuvailtu kyllästymiseen saakka vaan juuri sopivina annoksina itse tarinan lomassa. Henkilöiden määrä oli saatu rajattua sopivaksi niin että lukijan oli riittävän helppo muistaa kuka kukin on. Suosikkihenkilökseni muodostui Fotini, lojaali ystävä vailla vertaa.
Sekä luontoa että rakennettua ympäristöä kuvattiin todella elävästi. Saari kuuluu ehdottomasti niihin romaaneihin, jotka heti ensilukemalta suorastaan "näkee" elokuvamuodossa. Katson erittäin vähän televisiota mutta tästä tehdyn tv-sarjan katsoisin varmasti mielelläni!
– Anna-Mari
Teos on mielestäni loistava sukukertomus. Se vie lukijan mukanaan joustavan ja sujuvan tekstin ansiosta. Lepra on nykyään harvinainen sairaus ja on hyvä, että joku on teoksessaan ottanut sen aiheeksi. Päähenkilöt ovat mielenkiintoisia ja heidän elämänhistoriaansa seuraa herpaantumattomalla mielenkiinnolla. Saari-kirjaa voisin suositella kaikille sukutarinoista pitäville lukijoille
– Marjatta
Sain juuri luettua kirjan "Saari" ja yllätyin positiivisesti.
Vaikka kuolema on vahvasti läsnä koko teoksen läpi, on se silti elämänmakuinen, todentuntuinen aikansa mahtava kuvaus. Kirjailija on tehnyt paljon taustatyötä, koska kaikki ainakin tuntuu totuudenmukaiselta, voisi ihan oikeastikin tapahtua ja varmaan on aikoinaan tapahtunutkin. Jos tämä on kirjoittajan esikoisromaani, niin minkälaisiin saavutuksiin hän vielä pääseekään.
– Pirjo
Koskettava kirja, jota ei kuivin silmin voinut lukea. Kirjassa on muutamia kreikankielisiä sanoja, joista väistämättä tuli mieleen tv-sarjan Reinikainen kreikkalaisessa ravintolassa =D. Kirjassa oli koskettavia elämänkohtaloita, mutta myös kaunis kuvaus ystävyydestä ja rakkaudesta. Olen varma, että Victoria Hislop on lukulistallani tulevaisuudessakin.
– Virpi
Pidin kirjasta todella paljon! Ajattelin, että kirja käsittelisi jotain todella tylsää kreikan mytologiaa ja kirjailija jaarittelisi siitä ummet ja lammet. Yllätys oli positiivinen :) Pidin kirjasta, koska se on todella taitavasti ja mielenkiintoa herättävästi kirjoitettu. Tarinassa on paljon yksityiskohtia muttei kuitenkaan liikaa. Kirjan paikat, henkilöt, tapahtumat ja ympäristö on kuvattu värikkäästi ja lukija pystyy uppoutumaan tarinan syövereihin ja kuvittelemaan itsensä keskelle tapahtumia.
– Jonna
Unohtumaton, lämminhenkinen tarina, joka pitää lukijan otteessaan ensimmäisestä sivusta viimeiseen sivuun. Tarina koskettaa lukijan sisintä nostaen kyyneleet silmiin useaan otteeseen. Kirjaa ei malttanut laskea käsistään.
– Tuula
Pidin kirjasta kovin paljon. Aihe oli tosi erikoinen, niin erikoinen, että hain siitä lisätietoja netistä. Oli kiintoisaa, että Spinalongan saari on oikeasti olemassa ja sitä on käytetty kirjassa mainittuun tarkoitukseen.
Minua jännitti kovasti lukiessa, että ehditäänkö tautiin löytää parannuskeinoa. Oli iso helpotus, että näin kävi. Oli hurjaa lukea ihmisitä, jotka noin vaan erotettiin perheestään. Kyyneleet tulivat silmiin, kun luin, että jopa lapset raastettiin kotoaan.
– Eija
Uteliaana lähdin seuraamaan Alexista matkallaan. Olisin halunnut lukea kirjan yhdellä istumalla mutta lyhyet yöunet oli maltettava nukkua välillä. Pidin kirjalijan kuvailevasta kielestä (kiitos suomentajille!). Uusia henkilöitä tuli tarinaan sopivin väliajoin. Joskus on vaikea lukea kirjaa, jos pitää hahmottaa paljon uusia ihmisiä kerralla. Ihastuin kirjailijan taitoon pujotella tarinan lomaan kreetalaisia perinteitä, ruokia, yrttejä, luonnon monimuotoisuuden, kirkon läsnäolon jokapäiväisessä elämässä. Juonesta tuli monisyisempi, aidompi, puhuttelevampi niiden myötä.
Välillä unohti, että tarinan henkilöt olivat fiktiivisiä.
– Eila
Victoria Hislopin esikoisteos Saari vangitsi minut heti ensisivuista alkaen. Heittäydyin täysillä päähenkilön mukaan matkalle suvun historiaan ja näin silmissäni Plakan kylän naiset juoruilemassa oviaukoissaan ja miehet kantabaarissaan kiihkeissä keskusteluissa. Hislopin kuvaus on niin lämmintä ja tarkkaa, että lukijan on helppo matkata kirjan mukana. Vaikka aihe on todenperäisyydessään vakava ja surullinen, sai kirja minut kiinnostumaan lepran historiasta, ja tutkiskelemaan aihetta pohjoismaiden näkökulmasta.
– Päivi
Jäsenpanelistina sain luettavakseni Victoria Hislopin romaanin Saari. Ennakkoajatuksena oli kovin historiallisen romaanin läpikahlaaminen, mutta jo alkusivuilta huomasin, että tarina oli kerrottu jännittävästi ja mukaansatempaavasti. Kirjaa ei meinannut malttaa laskea käsistään ollenkaan. Onneksi aloitin sen vapaapäivien kynnyksellä.
Saaren tarina on täynnä upeita kuvauksia 1900-luvun puolivälin Kreikasta, historiasta sekä taudista nimeltä lepra eli spitaali. Aiemmin kuvaukset spitaalista keskittyivät Raamatun kuvauksiin ja ajatuksiin siitä, että spitaali on parantumaton, kamala sairaus - kuolemantuomio.
Spinalongan saaren elämän kuvaus, rakkaustarinat, mustasukkaisuus, arkielämä kiertyvät Hislopin romaanissa mielenkiintoisella tavalla historian ja sen ajan lääketieteen kuvaukseen. Juonellisesti tarina etenee useamman sukupolven rakkaustarinoiden kautta tähän päivään asti ja yllätyksellisiltä käänteiltäkään ei voi välttyä
– Kirsikka
Pidin kirjasta niin kovasti, että luin sen sivumäärästä huolimatta loppuun, eikä miltei viisisataa sivua häirinnyt lainkaan, kuten yleensä. Olisin halunnut lukea vielä enemmänkin! Kirjan alkuosa oli sopivan pituinen "johdannoksi" tarinalle, joka imaisi mukaansa intensiivisesti Kreetan lumoavaan historiaan ja ihmiskohtaloihin. Koin eläväni itsekin tuolla Kreetalla ja lepsasaari Spinalongalla.
– Sirpa
Saaren tarina imaisi minut mukaansa ja piti otteensa. En olisi millään malttanut laskea kirjaa välillä käsistäni. Juonen käänteet vaihtelivat syvimmästä epätoivosta riemuun ja takaisin murheen alhoon lähes hengästyttävällä tahdilla.
– Anna-Liisa
Victoria Hislopin Saari ihastutti! Kirjailija sai luotua tunnelman niin koskettavaksi, että Itku tuli monta kertaa. Romaanissa kuvattiin onnistuneesti todellista ystävyyttä, jota ei katkaissut edes henkilöiden elämää koko ajan varjostanut lepra. Mielestäni romaanin pääteemaksi nousikin henkilöiden sinnikkyys ja usko parempaan, sairaudesta ja muista vastoinkäymisistä huolimatta. Tuli heti tunne, että täytyy etsiä muutkin Victoria Hislopin teokset.
–Paula
Kirja tempaisi minut heti mukaansa, luin sen ahmien, mutta samalla viivytellen, peläten sen loppuvan kesken kaiken. Kirjan tunnelma oli tiivis ja kuvasi rakkautta monisäikeisenä. Rakkaus on myös velvollisuutta ja uskollisuutta loppuun asti. Kreikkalaisten kiihkeä elämäntyyli valloitti. Rauhalliset pelihetket ja vastakohtana kiivat väittelyt kuuluvat asiaan.
Ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja yhteisöllisyys on jotain, mistä voisi nykypäivänä ottaa oppia. Vaikeudet kohdataan ja otetaan vastaan kohtalona, mitä ei välttämättä näytetä ulospäin. Tyydytään osaan, jonka jumala on antanut.
– Kaarina
Tarina on välillä vähän epätodellisen romanttinen, mutta siinä on taitavasti ylläpidetty jännite koko ajan; melkein haluaisi lukea sen yhteen menoon heti! Kirjan on rakenteeltaan helposti luettava, ja suosittelen sitä runsaan, elämänmakuisen tarinan ystäville!
– Anja
Kirjassa pidin koko paketista. Sujuva kieli, loistava miljöö ja mielenkiintoiset henkilöt. En pelkästään lukenut kirjaa vaan olin kirjan sisällä, olin Kreetalla. Ihastuttava lukukokemus vakavista aiheista huolimatta. Kreetalaisten elämänilo ja toivo välkkyivätt kuin hyvä viini läpi koko kirjan, Usko asioiden parhain päin järjestymisestä kaikesta murheesta huolimatta kantoi läpi koko tarinan. Upea tarina.
– Sirpa
Dekkareiden suurkuluttajana eteeni tullut kirja Saari sai saman reaktion minussa aikaan kuin hyvä dekkari, vaikka kyse ei ole dekkarista, eli en malttanut laskea kirjaa käsistäni vaan luin sitä jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Ja niin kirja oli luettu parissa päivässä. Jännitin kirjan yhtenä päähenkilönä pitämäni Marian kohtaloa niin että tavallaan ”huokaisin helpotuksesta” lopussa kun elämä ei kääntänyt enää selkäänsä hänelle niin kokonaisvaltaisesti, vaikka paljastus Sofialle veikin hänet pois heidän joka päiväsestä elämästään.
– Terhi
Saari oli ihana lukukokemus, pidin kirjasta valtavasti. Hislopin kieli on kaunista ja soljuvaa, kerronta vei täysin mukaan, eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään. Kirjassa on mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja taitavaa ihmissuhdekuvausta, minkä lisäksi Saari tarjoaa tietoa Euroopan lähihistoriasta ja erityisesti leprasairaudesta –30-40-luvuilla – sen hoidosta ja ihmisten suhtautumisesta leprapotilaisiin. Hislop kuvaa Kreetaa elävästi, minkä vuoksi uskoisin, että kirjasta pitävät etenkin Kreikassa matkailevat ja kreikkalaisesta elämäntyylistä kiinnostuneet lukijat. Mielestäni jokainen Kreetalle matkaava voisi saada matkastaan enemmän irti lukemalla ensin tämän kirjan!
– Helena