Luin Neidonkenkää todella säästelleen. Kirjan kieli oli niin kaunista, etten halunnut ahmia sitä. Juuri tämänkaltaiset kirjat alleviivaavat suomen kielen kauneutta! Sirpa Kähkönen käyttää kirjassa aivan uskomattoman kauniita kielikuvia.
Juoni jäi kauniin kielen varjoon, mutta ei huonolla tavalla. Juoni ei vain itselleni lukijana merkinnyt niin paljon, kun keskityin kielikuviin ja siihen miten kieli "juoksee". Kieli myös muuntautui jokaisen henkilön kohdalla, mikä toi oman hienon lisänsä kirjaan. Juhon ja Saaralotan tarina nousi päällimmäiseksi ja sitä seurasi aivan erilaisella intensiteetillä mitä muiden kertojien tarinoita.
Tunnelmaltaan kirja seilasi huolettomasti iloisen ja surullisen välimaastoissa. Kirjan pohjavire on rauhallinen ja miettivä, ehkä hieman alakuloinenkin, mutta lukijana sai tuntea kaikkia mahdollisia tunteita hahmojen kohtaloihin eläytyessään.
Ainoaksi huonoksi puoleksi nousi se, ettei ole lukenut aikaisempia Kuopio-sarjan kirjoja. Se ei lukemisen kannalta ole välttämätöntä, kirja kantaa itsensä ilman aikaisempiakin luettuja osia. Mutta taidan itse palata aikaisemmin ilmestyneisiin kirjoihin, koska nautin Neidonkengästä niin paljon.
Suosittelisin Neidonkenkää kauniin kielen arvostajille, historian ystäville, ennen kaikkea huikeiden lukuromaanien ystäville. Kirjassa on niin monia tasoja, että kuka tahansa löytää siitä varmasti jotain kiinnostavaa ja mukaansa tempaavaa. Aion ehdottomasti lukea Sirpa Kähköstä tulevaisuudessakin, ellen vanhempia Kuopio-sarjan kirjoja niin sitten tulevia julkaisuja.
Anniina
Yllättävää, miten 1964 syntynyt kirjailija osaa kertoa sota-ajan Kuopiosta ja ihmisistä niin kuin olisi itse elänyt heidän keskellään. Tavat, puheet, ajatukset, maisemat, kaikki kuulostivat siltä kuin ne olisivat silminnäkijän tai kuulijan kertomia aivan kuten Aamulehti toteaa Kähkösen edellisestä kirjasta.
Ihmiskuvaukset ovat loistavia. Kähkönen kertoo ihmisistään niin seikkaperäisesti, että ne voi nähdä. Kuvaukset lapsista, etenkin Saaralotasta ja Juhasta olivat todella hykerryttäviä. Heidän seurassaan olisi viihtynyt enemmänkin.
Sota-ajan aikuisten maailma oli varmaan juuri tuollainen. Jokaisella huoli leivästä, jokaisella suru ja pelko sydämessä. Kuitenkin on kunnia-asia, että sitä ei päälle näytetä, vaan jatketaan elämää kukin parhaansa mukaan. Myöskin se yhteisöllisyys, joka tulee monessa kohdin esille, oli varmaan ominaista sille ajalle ja pikkukaupungille. Tämän ajan ihmisillä olisi siinä paljon oppimista.
Maisemakuvaukset olivat todella maalauksellisia ja kauniita. Kirjailijan tapa ”personoida” luontoa: kuusten sormenpäät, saniaisten sormet, pensaston valon ahmiminen jne. saavat lukijankin näkemään ympärillä olevan luonnon ihan erilailla.
En ole lukenut aikaisempia Kähkösen kirjoja. Minulle tuli vaikutelma, että nämä samat henkilöt olisivat esiintyneet niissä aikaisemmissa romaaneissa myös, ja siksi tuli joskus itselle tunne, että kirjailija otaksui minun tuntevan heidät jo ennestään. Hän ikään kuin jatkoi tarinaa siitä, mihin se viimeksi oli jäänyt, vaikkakin tästä romaanista sanotaan, että se on sarjan itsenäinen viides osa. Se hiukan kiusasi minua aluksi. Kirjan myötähän sitten opin tuntemaan heidät itsekin.
Pidin kirjasta. Tuli halu lukea Kähkösen koko tuotanto. Neidonkenkää voisin suositella ihan kelle vaan, joka pitää ihmiskuvauksista ja myöskin suomalaisten historiasta.
Kirjailija siirtyy hienosti tunnelmasta toiseen. Taka-alalla on kuitenkin koko ajan se, että on sota, mutta sen lisäksi on tulevaisuudenuskoa, rakkautta, ihastumista, jopa juhlintaa, mutta myös syvää surua kaatuneista ja elämän tuomista pettymyksistä.
Reine
Kirja piti otteessaan alusta loppuun saakka. Valitettavasti en voinut lukea kirjaa yhdeltä istumalta vaan osissa iltaisin, oikein harmitti kun uni vei väkisin voiton kirjan lukemisesta ja piti odottaa seuraavaan iltaan saakkaa seuraava lukurupeamaa.
Sirpa Kähkönen kirjoittaa helppolukuista, kaikenikäisten ymmärtämää tekstiä. Kirja ei etene turhan nopeaan tahtiin, vaikka täytyisi pitää taukoa lukemisessa niin juoneen pääsee helposti takaisin sisälle. Evakon ja jatkosodassa lottana toimineen äidin tyttärenä olen kuullut lukuisat tarinat sodasta, rintamalta sekä kotorintamalta. Kuitenkin saksalaisten sotilaiden toimista Suomessa sodan aikana on puhuttu ja kirjoitettu aika vähän, liian vähän verrattuna muuhun sotakirjallisuuteen. Äitini ei puhunut koskaan saksalaisista, liekö asia ollut hänelle vieras vai kipeä, sitä en koskaan saanut tietää.
Kirjassaan Sirpa Kähkönen kuvaa hyvin todentuntuisesti kotirintaman ihmisten elämää, niukkuutta, rakkaudennälkää, leivän nälkää. Voin kuvitella juuri näin tapahtuneen myös "oikeassa elämässä" kuten kirjassa kuvataan.
Kirja ei missään vaiheessa "ammu yli", siinä on helppo pysyä mukana koko ajan.Voin kuvitella tapahtumat todeksi.Mistä en pitänyt? Jos jotain täytyy keksiä niin ehkä kuitenkin jossain vaiheessa kirja oli liiankin hidastempoinen.Millaiselle lukijalle suosittelisin? Minun sukupolveni 50-luvulla syntyneet ovat hyvinkin kiinnostuneita sota-ajan tapahtumista ja haluamme varmasti kuulla siitä lisää. Myös nuorempi sukupolvi voi tällaisten kirjojen kautta saada käsitystä millaisia tuntoja sota on herättänyt kaikenikäisissä ihmisissä, tässä kirjassahan kuvataan jatkosotaa sekä lasten, nuorten että aikuisten näkökulmasta.
Kirjan tunnelma on surumielinen, kuitenkin toiveikas, opettavainen siinä mielessä, että niin kuin aina niin ihminen oppii joitakin asioita vasta erehdyksen kautta kuten tässäkin kirjassa kuvataan.
Lukisin lisää Sirpa Kähkösen kirjoja ja aionkin etsiä käsiini myös aiemmat Kuopio-sarjan kirjat. Tämä oli ensimmäinen Sirpa Kähkösen kirjoittama kirja jonka luin. Miten ne ovatkin päässeet ohitseni huomaamatta niitä?
Irma
Olen lukenut kaikki Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan aiemmat kirjat ja pidän hänen kerronnastaan. Hän on upea tunnelmien kuvaaja. Tässäkin kirjassa voi itsekin suussa maistaa kuinka voi räytyy lämpimän, tuoreen ruisleivän päälle ja tuntea kuuman kahvin tuoksun. Sirpa Kähkösen kertomana kertomus saa valot ja värit.
Minkälaiselle lukijalle suosittelisit Neidonkenkää? Lukijalle joka pitää suomalaisesta kerronnasta. Kirjoitustyyliä voisi verrata ehkä Laila Hietamieheen. Suurta draamaa Sirpa Kähkösen kirjoista on turha etsiä.
Sirpa Kähkösen kerronta on pientä ja lukiessa pääsee sisään intiimiin tunnelmaan. Sirpa Kähkönen osaa kuvata loistavasti tunnelmia. Vaikka kirjan kehyskiertomus on sota-ajan ankeudesta, se on kuitenkin naisten selviytymistarina, huumoria unohtamatta. Myös yhteisöllisys ja ystävien auttaminen on suuressa roolissa.
Voisitko kuvitella lukevasti lisää Sirpa Kähkösen kirjoja? Ehdottomasti! Tämäkin kirja oli pakko lukea melkein yhdellä istumalla.
Päivi
Olen lukenut Sirpä Kähkösen teoksia aikaisemminkin, mutta nyt ensi kertaa kiinnitin huomiota siihen, että hän kulkee Laila Hirvisaaren viitoittamalla tiellä. Hänhän on ihan Laila Hirvisaaren manttelinperijä. Olen kyllä lukenut enemmän hänen nuorille kirjoittamiaan teoksiaan.
Voisin kuvitella, että Kuopion tunteva lukija saa kirjasta enemmän irti kuin ei-kuopiolainen. Uskoisin, että näkymät muistuttavat ihan oikeita kuopiolaisia paikkoja. Tarkka kuvaus tuo paikat jokaisen lukijan silmien eteen. Paikkoja tuntematon joutuu usein pohtimaan, onko mielikuva oikea, löytyisikö Kuopiosta tuollainen paikka.. Teos kuvastaa hyvin omaa aikaansa, historiaa tuntevat pääsevät tällaisten kirjojen avulla katsomaan elämää tärkeiden historiallisten tapahtumien ja maailmanpoliitikan käännekohtien takana.
Pidin teoksen rauhallisesta kerronnasta, leppoisasta kesäpäivästä - vuodenajasta riippumatta. Jottei kaikki kuitenkaan olisi niin auvoista, lukijaa pidettiin hereillä vihjaamalla järkyttävistä tapahtumista lähimenneisyydessä. Vähitellen vihjailut selkiytyvät, ja pian lukijan eteen paljastuu toisenlainen todellisuus: julmuus, kauhu ja raadollisuus. Sirpa Kähkönen osaa kuitenkin pitää lukija otteessaan ilman järisyttäviä juonenkäänteitä. Tässä kirjassa maistuu aito elämänmeno! Sirpa Kähkönen tuo tässä teoksesaan esille myös sellaista, jota ei yleensä tämän ajan kuvauksista löydy: naisen intohimon, miesten välisen rakkauden ja avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Luin teoksen ihan mielelläni - sen verran kaikkiruokainen olen lukemisen suhteen- , mutta kirja ei ole minun makuuni. Kirjassa on kaikki hyvän kirjan tunnusmerkit: hyvää kerrontaa, elävää kuvausta ja taitavaa dialogia. Hellyttävät lapsihahmot on kuvattu pienin kynänpiirroin. Kaipaan kuitenkin kirjalta enemmän vauhtia, juuri niitä juonenkäänteitä, jotka saavat tapahtumat etenemään. Uskon kuitenkin tämän kirjan olevan monelle lukijalle sateisen syysillan pelastus: mikä onkaan mukavampaa kuin käpertyä sohvalle kynttilän viereen ja uppoutua elämänmakuiseen tarinaan.
Riitta
> Tilaa kirja kovakantisena
> Tilaa kirja pokkarina
