Voisin kuvailla tätä kirjaa niin, että alun tunnelmia lukiessa alkoi kaivata lattarisävelmiä taustalle soimaan ja mojito-drinkkiä käteen - vakavoituneet tunnelmat ja lautalla maasta pako -osuus taas saivat puristamaan kirjaa tiukasti ja lukemaan ahmimalla loppuosan.
Elisa
Aivan ihana kirja! Herätti niin paljon tunteita että piti turvautua nenäliinaan.(Eikä yksi nessu riittänyt kuin alkuun) Kirja pisti ajattelemaan asioita monelta eri kannalta. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin aluksi voisi luulla.
Kirjassa oli mielenkiintoista se että kuinka pienestä asioiden kulku on kiinni. Jos olisikin tehnyt jonkun pienen asian toisin, niin millainen tulevaisuus olisi ollu edessä.
Todella mielenkiintoinen ja koskettava kirja!
Sanna-Maija
Kirja oli kiehtova ja mukaansa tempaava. Kiehtovaa kerrontaa ennen Fidel Castron noususta valtaan. Perhesiteiden voimakkuuus näkyi selkeänä ja erottaminen perheestä tapahtuu jos ihastuu ja rakastuu "eri" sävyiseen ihmiseen.
Päivi
Pidin kirjasta sillä se avasi hieman Kuuban vallankumousta ja sen taustoja paikalla olleen silmin sekä siksi että Samartinin kerronta on sujuvaa ja kaunista. Tarina oli kiehtova kasvutarina ja vaikka välillä hypättiinkin pari vuotta eteenpäin, kerronta oli niin sujuvaa, ettei se haitannut. Erittäin mielenkiintoinen aihe ja Samartinilla on tapana koukuttaa lukijansa jo heti ensimmäisistä lauseista lukemaan kirja loppuun (Näin kävi myös "Senor Peregrinon" kanssa) .
Anne
Senor Peregrino oli hyvä, mutta tämä oli loistava! Meni ahmimiseksi :) Surullisen kaunis, elämänmakuinen tarina, jonka tapahtumat valottivat Kuuban tapahtumia todentuntuisesti. Kirjan maisemiin helppo heittäytyä mukaan, Samartin kuvaa hienosti tunnelmia. Äitienpäivälahjaksi/kevään juhlijoille mitä mainioin valinta!
Sari
Kirja on vangitseva kertomus maailmasta, joka on edelleen olemassa. Kirjaa ei malta laskea käsistään ja sitä ahmii toivoen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.
Maria
Samartini laittaa lukijan tunteet koville. Kirjan englannin kieliset nimet Broken Paradise ja Ghost Heart kuvaavat hyvin kirjan henkeä. Tunnelma on paikoitellen raskasta surusta ja toivon katoamisesta, mutta myös kepeätä ilosta. Kyyneleet ovat herkässä, joten kirja sopii mainiosti sateisen päivän ajankuluksi. Ei muuta kuin innolla odottamaan uutta Samartinin romaania!
Suvi
Kirja oli mielestäni ihan ok. Viihdyttävä, mutta ei varsinaisesti mukaansa tempaava. Itseäni häiritsi kun romaania ei ollut kovin tarkasti sidottu historiallisiin faktoihin, vaikka tärkein aihe oli Castron valtaannousu Kuubassa. Ajan kulumista oli kirjassa vaikea hhamottaa ja siksi koko kirja tuntui sekavalta.
Alussa kirja on hyvin leppoisa ja mukava kuvaus kuubalaisesta elämänrytmistä. Loppua kohti tunnelma synkkenee ja lopussa paatuneellekin kyynikolle nousi kyyneleet silmiin.
Maija
Osin raskaista aiheistaan huolimatta kirja on kevyttä luettavaa – lukija haluaa tietää, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu. Kirjan kieli on kaunista ja herkkää. Se luo lukijalle rauhan tunteen, vaikka tapahtumat olisivat kuinka murheellisia tahansa. Kirja on monin paikoin surullinen ja tunteita herättävä, mutta se on myös lämmin ja elämänmyönteinen. Kirjasta jää lohdullinen ja tyyni tunnelma.
Milla
Pidin kirjasta. Takakannen lupaus siitä, että kirja lumoaa, koskettaa ja herättää ajatuksia, piti paikkansa. Nora & Alicia oli mielestäni aito ja erittäin miellyttävä lukuelämys. Lukiessani tunsin nenässäni Kuuban lämpöisen tropiikin tuoksun, näin silmieni edessä turkoosin Karibianmeren ja maistoin kielelläni makean mangon.
Anu
Tummasävyinen kuvaus rakkaudesta, toivosta ja kaipuusta taustanaan kiihkeä kuubalainen veri.
Tarina voimakkaista miehistä ja vielä voimakkaammista naisista.
Itkua seuraa nauru, amerikkalaisen onnen varjona on kaipaus omille juurille. Kuitenkin kertomus on selviytymistarina.
Suosittelen kirjaa aivan kaikille, mutta erityisesti arjen taakan alla kamppaileville naisille!
Tuntui kuin olisi itse ollut Kuubassa, kävellyt polttavan auringon alla ja astunut avojaloin rantaveteen.
Lisää Samartinin kaltaisia kertojia!
Hanna-Eerika
Mutta kirjaa Nora ja Alicia suosittelen ehdottomasti kaikille naisille! Kirjan syvä ystävyys ja ihanat rakkaustarinat sai kyyneliin monessa kohtaa ja sai kaipaamaan omaa työmatkalla olevaa aviomiestä mielettömästi! Tätä lukiessa heräsi taas huomaamaan kuinka onnellinen on kun on saanut elämää suureman rakkauden omakseen! Suosittelen kirjaa kaikille jotka kaipaavat uppoutumista hyvän kirjan pariin, koska tämä vie mennessään. Nuoret, naiset. miehet, lukekaa ihmeessä! :)
Heidi
Nora & Alicia ei ollut mitenkään erityinen romaani. Se ei sykähdyttänyt tai tempaissut mukaansa. En pitänyt kirjasta, koska se ei koskettanut minua juuri ollenkaan. Serkusten ystävyyttä kuvataan hyvin ja paikoin liikuttavasti, mutta minä en päässyt tarinaan syvälle, vaikka kirjassa on lämmin tunnelma ja Kuuban kuvaus on kiinnostavaa. Romaani oli mielestäni yksinkertaisesti tylsä, kaukana hyvästä lukuelämyksestä.
Anu
Kirja on hieno kuvaus menetetystä elämäntavasta, entistä ei enää ole, eikä tule, tästä syntyvän haikeuden muistan varmasti pitkään.
Kirsi
Voin suositella kirjaa kaikille joita kiinnostaa hyvin ja soljuvasti kirjoitettu tarina, ihmissuhteet ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Vakavia ja tärkeitä aiheita sivuava kirja ei kuitenkaan saarnaa tai korosta, vaan tuo niitä sujuvasti mukaan tarinan ohessa. Tuntuu kuin Kuuba olisi kolmas kirjan päähenkilöistä, yhtä rakastettava ja monitahoinen kuin Nora & Aliciakin.
Marika
Minun piti säästää Nora & Alicia pääsiäiseksi ja aloin makustelemaan sitä hieman eilen...kuinkas sitten kävikään...
Kirja tempaisi minut mukaansa Kuubaan enkä voinut olla ahmimatta sitä loppuun. Nyt jäin ilman lomalukemista.
Nina
> Tilaa kirja