Kysyimme jäsenpaneelilta: "Kaunis kiitos Sirpa Kähköselle tästä kirjasta..."

"Ensimmäisillä sivuilla tuli itku."

"Ensimmäisillä sivuilla tuli itku. Kerrottiin niin tutun tuntuisesta papasta että omani tuli välittömästi mieleen. Kirja sai muutenkin ajattelemaan isovanhempiani, jotka onneksi välttivät sodan koska olivat vielä liian nuoria.

Kirja onkin mielestäni loistava tilaisuus lukea historiaa mielenkiintoisesti kirjoitettuna. Oma ikäluokkani ei välttämättä ymmärrä tuon ajan kahtiajakoa. Pappani katkerista kommenteista olen pystynyt päättelemään jotain ajasta, mutta hän ei noista ajoista tykkää puhella.

Kirjasta kyllä paistaa tietokirjamaisuus. Ja tietokirjahan sen kait on tarkoitus ollakin, mutta kirjoitettu mielenkiintoiseen muotoon. Itselleni kirjoitustapa sopii ja pidän siitä, mutta voin kuvitella että vuosilukujen ja lainauksien takia kirja on joillekin liian oppikirjamaista luettavaa. 

Kirjan sivuilta tulee ilmi tuon kahtiajaon ajan vaikeus. Lukijalle, ainakin minun ikäiselle, jolle sota ja nuo ajat ovat vain kirjoista tuttua, tuo aika on ristiriitaista. Tapahtumat ovat olleet valtavia ne kokeneille ja molemmat puolet olivat aatteessaan jyrkkiä. Mutta näin ulkopuolisena lukijana tulee mieleen inhimillisyyden puute eri puolten välillä.  

Kirja oli välillä myös ahdistava, varsinkin kun ajatteli omia isovanhempiaan. Siitä huolimatta (ja myös siitä syystä) suosittelen sitä varsinkin niille jotka ovat kiinnostuneita Suomen historiasta. Suosittelisin kirjaa jopa kouluun luettavaksi."

Mira

"Kaunis kiitos Sirpa Kähköselle tästä kirjasta"

Pidin kirjasta. Sen kuvaama vaihe Suomen surullisinta historiaa avautuu hyvin dokumentaarisena kuin historian oppitunti.

Itse kuulun sukupolveen, jonka kouluhistorin tunneilla vaiettiin niin näistä vuosista kuin myös talvi- ja jatkosodasta. Siksi kirja oli pienien yksityiskohtien kautta ilman suuria julmuuksilla mässäilyjä erinomaisen tarkkaa kuvausta eräiden henkilöiden autenttisesti kokemaa todellisuutta.

Samalla se lämpimästi kerrottuna sukutarinana pitää kiinnostuksen, jopa jännityksen yllä lukijan seuratessa sen henkilöiden tarinaa.

Kirja oli kiehtova ja kaunis tarina, mutta samalla sukellus oman kansamme kokemuksiin - ei niin kovin kauas historiaan.

Monien meidän oman ikäisteni isovanhempien tarinoissa olemme voineet kuulla kaikuja tuosta ajasta, mutta ehkä sen traumaattisuus on ollut liian rajua tullakseen kerrottua samoin kuin myöhempien sotiemme ja sotilaittemme tarinat.

Kaunis kiitos Sirpa Kähköselle tästä kirjasta ja sen vaatimasta paneutumisesta ajan kuvaukseen. Lukijalle toivon nousevan ajatuksen siitä, kuinka tärkeätä on tunnistaa omat vaiheemme, niiden kipeätkin kohdat, voidaksemme kasvaa ihmisinä - ja kansana. Tuntemalla historiansa voi mielestäni vasta ymmärtää omaa/kansamme käyttäytymistä, asenteita - ja voi oppia erehdyksistään.

Kirjasta varmasti kiinnostuvat kaikenikäiset lukijat, jotka ovat kiinnostuneita kansamme historiasta, mutta varmasti etenkin henkilöt joiden vanhempia, isovanhempia ajat ovat henkilökohtaisesti koskettaneet.

Ritvaliisa

"Mielenkiinto säilyi koko ajan." 

Pidin kirjasta. Kirja oli kirjoitettu siten, että mielenkiinto säilyi koko ajan. Todella pahalta tuntui, kun ajatteli sitä, että tapahtumista ei kuitenkaan ole mitään hirveän pitkää aikaa kulunut ja satoja ihmisiä vangittiin vuosikausiksi vankilaan vaan, koska ajattelivat yhteiskunnasta eri tavalla kuin silloiset valtaa pitävät.

Onhan nuo asiat olleet koko ajan tiedossa, koska olen historiaa lukenut koulussa. Lapsuudenkodissakin noista asioista on puhuttu. Varsinkin silloin kun Linnan Täällä Pohjantähden alla -elokuva tuli televisiosta,
sitä katsottiin yhdessä. Mutta se tuntui silti jotenkin romantisoidulta ja epätodelliselta. Tämä kirja kun on dokumentti.

Valtavan paljon kirjoittaja oli aiheeseen tutustunut, lähdeluettelo on mahtavan pitkä ja kattava. On vaikea kuvitella, miten tuollaisen kokemuksen jälkeen pystyy järkevänä jatkamaan elämää kotona perheen parissa. Luulisi, että siitä jäisi valtavat arvet - pelko ja epäluulo viranomaisia kohtaan. Ehkä näin olikin, mutta ihminen on kai niin sitkeä ja elämänhaluinen, että pystyy jatkamaan elämää vaikean ja kipeän ajan jälkeen.
Mirja

"Todella hyvä teos."

Vihan ja rakkauden liekit on todellinen dokumentti Tammisaaren yliopistosta ja sen käyneistä "maistereista". Todella hyvä teos ottaen myös huomioon aiheen ja kuinka vähän siitä kirjoitettu. 20-30 luvun synkät lapualaisajat eivät ole kovinkaan innostaneet kirjailijoita. Tässä se on.

Kertoo sujuvasti ja tietolähteitä hyväksi käyttäen kuinka suuri viha oli ja Suomen kansan kaksijakoisuus käsin kosketeltavissa. Pidin kirjasta ja toimitustavasta kovasti. Mielestäni sopii keski-ikäisille ja ehkä myös nuoremmille.

Raimo

"Paljon ajattelemista antava."

Kirja on melkoisen raskas luettava. Silti kiinnostava. Lauri Tuomainen ja muut kommunistit herättivät ihailuni ja ihmetykseni. Kuinka ihminen kaipaa vapautta ja kuinka hän joutuu pettymään, kerta toisensa jälkeen. Ja uskoo jälleen. 

Kirjan heikkous on henkilöiden ohut tausta. Se teki kiinnostavista asioista luettelomaista luettavaa. Mary Pekkala oli ainut, jonka menneisyys selvisi melko hyvin. Lauri Tuomainen ja muut tärkeät persoonat jäivät "tapausmaisiksi". Siksi myös monet tapahtumat tuntuivat aiemman toistolta.

Kirjan vahvuus on pyrkimys asiallisuuteen, aseentettomuuteen. Sekä lapualaiset, lääkärit, EK, vankilahenkilöstö ja kommunistit esitettiin vahvuuksineen ja heikkouksineen. Toki myötätunto kommunistien puolella. Minäkin ihailin rohkeutta ja vakaata päämäärätietoisuutta. Ihmettelin, kuinka hyvin kommunistien tiedottaminen, itsenä sivistämis pyrkimykset ja kokoontumiset oli organisoitu. Yhteydet ulkomaille nyös kiinnostivat. --

Kirjan tunnelma oli apea. Paljon ajattelemista antava. Oikean ja väärän pohtimista. Ihmisen vihaa ja rakkautta, toista ihmistä kohtaan, kuvaava. Ja lopputulema oli kauniin aatteen valuminen tyhjiin. Nykyaikahan on paljastanut suurten kommunistijohtajien vallanhalun ja ahneuden. 

Kirjasta kuvastuu ihmisen ja aatteen kasvu: nuori jaksaa olla puhdas ja pyrkiä kohti unelmaansa, aikuisempana heräävät epäiyt ja vanhuus näyttää, mitä elämä oli. Joillekin katkeraa pettymystä, joillekin hyvää ja unelmien täyttymistä tai osaansa tyytymistä.Jotkut löytävät onnensa  paloista, jotka elämä jätti käsiin.   

Arja

"Lisää tälläistä."

Oli hieno ja vaikuttava kokemus. Toivottavasti menestyy myös kirjakerhomaailmassa. Lisää tälläistä.

Sirpa Kähkösen kirja ei ole romaani eikä varsinainen perinteinen tietokirjakaan vaan jotain siltä väliltä.Tietokirja siinä mielessä, että tapahtumat perustuvat arkistoihin, kirjeisiin ja haastatteluihin ja ovat siis tutkittua tietoa. Luettavuutta on huomattavasti parantanut se, että lähde on useimmiten upotettu itse tekstiin. Alaviitteitä ei ole mutta lopusta löytyy kattava lähdeluettelo.

Kähkösen oman isoisän tarina on niin tapahtumarikas ja jännittävä itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä, että se voittaa kirkkaasti keksityt kertomukset. Siis parempi kuin romaani. 1900- luvun alussa syntyneet joutuivat keskelle itsenäisyys- ja kansalaissodan tapahtumia parhaassa nuoruusvaiheessaan. Todellisuus on ollut tarua ihmeellisempää.

Pidin kovasti kirjan humaanista ja yleisinhimillisestä eetoksesta. Uskomatonta kuin 20-luvulla ylitettiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän rajajoki tuosta vain moneen kertaan. Varsinaiset kamaluudet alkavat vasta 30-luvulla Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, jonne suomalaiset "punikit" suljettiin. Vihan liekit leimusivat sekä poliittisten vankien että vartioiden ja lapualaisten puolella. Punavangit alistettiin ja murjottiin aivan sananmukaisesti ajan oikeistopolitiikkaa noudattaen. Hyvin ei käynyt niillekään, jotka pakenivat vainoja Neuvostoliittoon. Suo siellä, vetelä täällä. Stalinin vainot ja puhdistukset harvensivat suomalaisten rivejä myös rajan sillä puolella.

Kirja sopii kaikille lukijoille: suuria tunteita, seikkailuja, täpäriä pelastumisia, historiaa, politiikan taustoja, paljastuksia vainon vuosilta, romantiikkaa ja tiukkaa asiaa. Kaikki pakattuna sujuvaan kerrontaan: Sirpa Kähkönen on hyvä kirjailija.

Jos aihe tuntuu joistakin oudolta, kannustan ennakkoluulottomasti tarttumaan tähän teokseen, se palkitsee lukijansa.Kansamme vaiettua historiaa. Siitä ei tule näppylöitä vaan totuus auttaa meitä ymmärtämään paremmin menneen sukupolven elämää. Paras kirjakerhon valinta vuosikausiin. Suosittelen kaikille! 

Antero    

"Kirja herätti hyvin voimakkaita tunteita"

Ei ehkä olisi kuulunut ykköslistalle kirjakaupassa, mutta ei tehnyt mieli keskeyttääkään kun olin aloittanut. Jännä sekoitus henkilökohtaista tunnetta (vihaa ja rakkautta) ja objektiivista tutkijan otetta. Joissakin kohdissa verbin tempus (esim. s.29) oli väärä ja vaikeutti ymmärtää heti - oltiinko siinä hetkessä vai jossakin edeltäneessä ajassa. Taustyöt oli tehty kunnioitettavan mittavasti. Tämä on toisen osapuolen näkemys, mutta eihän tästä näkökulmasta voi muuta olettaakaan.

Suosittelen kirjaa sekä senioreille, joilla on omien vanhempiemme ja isovanhempiemme kautta muistoja itsenäisyyden alkuaikojen kertomuksista. Suosittelen varsinkin nuorille, joille olisi tarpeellista synnyttää analogioita tämän päivän globaalien erilaisuuksien sietämisen ja kirjan ”minimittakaavan” problematiikan inhimillisistä kysymyksistä. Vaikka emme ole ja osaa olla enkeleitä toisillemme, voisimme kuitenkin olla ihmisiä toisillemme. Omien etujen puolustaminen ja omasta luopumisen ongelma on ikiaikainen, ja on ymmärrettävä niitäkin ihmisiä, joille sosialismin/kommunismin mahdottomuus on realismia. Kirjassa vastakkainen näkökanta ei tule esille vihana tai rakkautena vaan dokumentteina – lukijana etsin myös sitä koko ajan.

Minulla oli lukiessani sekä ahdistava että syyllinen olo. Henkilökohtaisen ja yleisen kuvaukset olivat paikka paikoin vaikeita seurata – ainakin heti asian alussa. Mielenkiintoista tietoa, joka tuo hyvin esille poliittisen aatteen merkitystä nuoren ihmisen kehitykselle – olipa kysymys pioneereista tai hitlerjugendista.  Tiedon, toivon, uskon ja aateuskollisuuden sekä joukkovoiman merkitys on kuvattu hyvin. Kirja herätti hyvin voimakkaita tunteita ja jopa tarvetta etsiä lisää tietoa kuvatusta aikakaudesta!

Eeva

"Historia ja todelliset tapahtumat pitivät osaltaan kiinnostusta yllä."

Ensimmäinen mielikuvani on, että jos kyseessä olisi väitöskirja niin se intensiteetti, millä kirja on tehty, olisi varmasti kiitoksen arvoinen ja väitös siis kiittäen hyväksyttäisiiin.

Mutta entä kirjana? Odotin kirjan alussa, että kirjassa seurattaisiin tiiviimmin Lauri Tuomaisen elämää. Hän esiintyi kuitenkin vain nimenä silloin tällöin. Kirja kertoi - mielestäni ilman muuta punaista lankaa kuin poliittisten vankien olot Tammisaaressa - tuokiokuvia ja anekdootteja eri ihmisistä, jotka tavalla tai toisella liittyivät ajankohdan tapahtumiin.

Luin kirjan kuitenkin nopeasti; historia ja todelliset tapahtumat pitivät osaltaan kiinnostusta yllä. Koska olin aikaisemmin lukenut Sirpa Kähkösen fiktiivisen Kuopio-sarjan, oli tästä löydettävissä myös paljolti yhtymäkohtia siihen. Mielestäni Sirpa Kähkönen onnistui tässä paremmin kuin mainitussa fiktiivisessä romaanisarjassa, hänen tapansa kirjoittaa sopii faktaan.

Mielipiteeni on, että kirja voi olla hyvinkin kiinnostava sellaisille, jotka ovat kiinnostuneet v. 1918 tapahtumista (nehän ovat nut uudelleen nousseet esille monin tavoin). Epäilen kuitenkin, ettei kirja tavoita muiden Kirjakerhon julkaisujen tavoin kovinkaan laajaa lukijakuntaa. Se on niin erilainen jopa elämäkerrallisiin kirjoihinkin verrattuna.

Itse toivoisin myös, että veljesvihan annettaisiin jo unohtua ja pyrittäisiin elämään yhdessä mielipide-eroista huolimatta. Jollain lailla kertominen vankien kieltämättä osin epäinhimillisestäkin kohtelusta herättää ainakin minussa pelon siitä, että luokkaviha nousee uudelleen.

Pirjo

> Tilaa kirja