Korallivaras on jännityskirjojen "helmi". Huikea lukukokemus!
Kiehtovasti ja taidokkaasti Euroopan historian ympärille punottu juoni sopivasti romantiikalla höystettynä. Juoni oli ajoittain mutkikaskin, mutta samalla viihdyttävä ja jännittävä, joka mukaansatempaavalla tavalla pitää mielenkiinnon yllä viimeiselle sivulle asti.
Erityisesti pidin todentuntuisesti kerrotuista tapahtumista ja tilanteista. Esimerkiksi Pariisin
1800-luvun alun elämää oli kuvattu niin elävästi, että melkein tunsi itsekin vaeltavansa Pariisin synkillä, pimeillä kujilla.
Suosittelen lämpimästi kaikille jännityksestä ja romantiikasta pitäville. Tässä tarinassa molempia oli sopivina annoksina.
Tuula
Olen aina yrittänyt vältellä historiallisia romaaneja - kirjoja jotka kertovat menneistä ajoista. Nyt on uusi aluevaltaus tehty! Luin kirjan kahdessa päivässä.
Oli mahtavaa siirtyä ajassa melkein 200 vuotta taaksepäin Napoleonin kukistumisen jälkeiseen aikaan; käyskennellä Pariisin kaduilla, nähdä Louvret, Riemukaaret ja Seinen rannat.
Stott on punonut taitavan juonen, johon oli ujutettu historiaa, rakkautta, anatomiaa ja evoluutioteoriaa. Kirja on täynnä yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Suosittelen tätä romanttista trilleriä kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta, erityisesti myös niille, jotka eivät ole ennen tarttuneet historiasta kertoviin teksteihin... kirja on viehkeä, viihdyttävä ja jännittävä (joskin välillä myös raaka) syysiltojen ilo!
Tietävätkö korallit kuinka vanha maapallo on? Tietävätkö ne miten elämä maapallolla alkoi? Entä tietävätkö korallit miten eläimet ovat muuttuneet merenpohjassa, miten niiden ruumiit ovat muuttuneet ja miten ne ovat muuttaneet muotoaan kaloista matelijoiksi? Oikein tuli ikävä Lucienne Bernardia, Korallivarasta!
Lisää Rebekka Stottia!
Tuula
Kirjailija kuvaa upeasti 1800-luvun Pariisia ja erilaisia henkilöitä, sotilaita, tiedemiehiä, rikollisia, taiteilijoita. Kirja alkaa kiinnostavasti, kun nuori opiskelija joutuu varkaan uhriksi aivan huomaamattaan. Siitä tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin. Kirjan yksityiskohtainen kuvaus välillä vähän pitkästyttää, kun toivoisi juonen etenevän nopeammin.
Suosittelisin kirjaa kaikille historiasta ja seikkailuista kiinnostuneille aikuisille, naisille ja miehille.
Ulla
Korallivaras otti ja piti vallassaan koko kirjan ajan. Stott kirjoittaa kevyesti ja juoni etenee mukavan soljuvasti. Pidän historiasta ja oli mielenkiintoista lukea Napoleonin jälkeisen Pariisin vaiheista. Ihan pystyin kuvittelemaan olevani Pariisissa itsekin: seikkaillen sen kapeilla kujilla, seuraten väkijoukon elämää toreilla jne.
Mielelläni luen lisää Rebecka Stottin kirjoja. Kirjaili oli minulle uusi, mutta miellyttävä tuttavuus.
Kirsi
Kirjassa oli todentuntuinen kuvaus Napoleonin jälkeisestä Ranskasta ja siitä, miten vallankumous vaikutti ihmisiin eri yhteiskuntaluokissa. Tarinassa oli kekseliäästi liitetty toisiinsa fiktiota ja faktaa. Tämä toi kirjaan lisää mielenkiintoa ja uskottavuutta. Kirjan juoni oli kuitenkin liian yliampuva eikä vakuuttanut hienoista puitteista huolimatta. Itse en luultavasti lukisi kyseisen kirjailijan kirjoja lisää.
Hannamari
On vuosi 1815, ja hevosten vetämät postivaunut lähestyvät Pariisia, tuota tiedemaailman kiihkeää keskusta. Napoleon on karkotettu, ja on omalla matkallaan kohti St.Helenan saarta. Vallankumouksen jälkeiset vuosikymmenet kuohuvat: Waterloo on taisteltu, Pariisin taideaarteita tavoittelevat hanakat kädet ja nuoret oppineet pohtivat magnetismia, vertailevaa anatomiaa ja darwinismia.
Taustalla häämöttää giljotiinien kiiltävä muisto ja Riemukaari, ja Place Vendomeilta lähtevillä kujilla väijyy Sureten vakoojaparhaimmisto, kun päähenkilö ajautuu mukaan vastustamattomaan tapahtumien vuohon.
Kun lukija päätyy hevosvaunujen mukana Pariisiin, ei matkalta ole paluuta ennen kirjan loppua! Mukaansatempaava ajankuvaus museoiden, mammutinluiden ja täytettyjen lintujen keskeltä on sukellus kiistelevän ja keskustelevan tieteen nousukaudelle 1800-luvun alkuun.
Kirja on taiten suomennettu säilyttäen ihastuttava ranskalainen tunnelma. Rakkaustarina ja trilleri etenevät askel askeleelta vetävämmin, kohti jännittävää loppua. Teoksen epätyypillinen ympäristö on erittäin virkistävä tausta jännitysnäytelmälle, jossa koralleilla on yllättävä osansa.
Anu
Olen lukenut kirjoja rakkaudesta yhdistettynä historiaan, sotaan ja uskontoon. Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja, joka liitti romanttisen ja vaarallisen rakkaustarinen osaksi maailmankatsomuksemme muotouttaneen tieteellisen teorian syntytarinaa. Tekstissä oli outoa viehätystä, vaikkakin alkuun jäin välillä pohtimaan tieteen osion tosi/epätosi -ulottuvuuksia ehkä turhankin pitkään.
Teksti oli jäntevää ja henkilöhahmot mielikuvituksellisuudessaankin uskottavia. Erikoisesti viehdyin poliisipäällikö Henri Jagot`iin, jolla kylläkin taitaa olla jopa todellinen esikuvansa.
Suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka ovat viehtyneet rakkaustarinoihin höystettynä vakavammilla tarinajuonteilla ja jotka ovat lukeneet mieluusti esimerkiksi Dan Brownin kirjoja.
Elvi
Pidin kovasti kirjasta, koska harvemmin törmää näin elävään ajankuvaukseen 1800-luvun alun Pariisista. Kiehtovasti tarina rakentui kuin ohut hämähäkinseitti monimutkaiseksi juonikuvioksi edeten alussa hitaasti ja kiihtyen loppua kohti huimaan vauhtiin. Aivan kuin olisi päässyt kurkistamaan paksun punaisen samettiverhon taakse hetkiseksi, kirja oli pieni sukellus elävään historiaan. Ajankohtaista oli ehkä myös nuoren miehen ja "puumanaisen" tarina. Hellyttäviä kohtia olivat myös sen aikaisen luonnontieteen uskomukset jotka tuotiin elävästi tarinassa esiin, laittoi ajattelemaan tämän hetken uskomuksia, kuinka ehkä 200 vuoden kuluttua niillekin hymähdellään.
Ainoat kohdat jotka häiritsivät hieman, olivat Napoleonista kertovat pätkät, vaikka ne oli yritetty sitoa yhden henkilön avulla jotenkin tarinaan, niin jäi vähän minulle mysteeriksi, mitä Napoleonin avulla kerrottiin? Kenties vahvistettiin vain yhden aikakauden loppua? Joka tapauksessa ilmankin olisi tullut toimeen, tarina olisi ollut ehkä yhtenäisempi ilman Napoleonin matkaa.
Korallivaras sopii historian havinaa arvostavalle lukijalle ja myös historiasta ei niin pitäville, tässä kirjassa ei onneksi jankuteta vuosilukuja vaan sukelletaan historian tapahtumien sekaan.
Voisin ajatella lukevani lisää Rebecka Stottin kirjoja ja toimin mielelläni myös esilukijana, näin pääsee laajentamaan myös omaa kirjallista makuaan, kun usein sitä tarttuu samojen kuuluisuuksien teoksiin eikä uskalla ottaa uuden tekijän kirjaa käsiinsä.
Tytti
Kirjan tunnelma on ehdottomasti teoksen parhaimpia puolia. Se on tiivis, vetävä ja upottava. Jostain syystä 1800-luvun Pariisin katujen ilman kosteus ja tuoksut tuntuivat välittyvän tekstin kautta elävimmin. Ajankuva ja muutenkin miljöökuvaus ovat kirjan parhaimpia puolia. Liian harva kirjailija panostaa nykyisin tunnelman ja ympäristön kattavaan kuvaamiseen ja tässä suhteessa Stott yllätti kauniilla kerronnallaan.
Teos on kirjoitettu hyvin ja se veti mukaansa. Se ei ehkä tarjonnut vastauksia syvällisiin kysymyksiin maailman järjestyksestä, mutta se antoi kauniin ja mielenkiintoisen kuvan ajasta, johon ei ole helppo päästä kiinni. Kirja oli kuin kattava panoraamakuva 1800-luvun Pariisin luonnontieteellisfilosofisesta myllerryksestä, josta varmasti harmittavan vähä nykylukija tietää mitään.
Henkilökuvat piirtyvät elävästi jo kirjan ensilehdiltä. Etenkin Luciennen ja Silveiran hahmot välittyvät lukijalle täyteläisinä ja herkullisina. Tämän vuoksi tuntuukin, että päähenkilö jää ilkeästi heidän varjoonsa ja täten hieman ohueksi hahmoltaan.
Kirjaa voisi suositella kaikille historiallisten romaanien ystäville. Kirja ei ollut maailmaa mullistava, mutta sillä oli selkeä oma viihdearvonsa ja teos oli muutenkin rakennettu hyvin perinteisten koukkujen ja juonenkäänteiden varaan. Tylsiä kohtia kirjasta ei juuri löytynyt, vaikka joskus henkilönimien sekamelska ja alati mukaan tulevat uudet hahmot saattoivat hämmentää.
Ainoa asia, joka jäi ihmetyttämään, oli kuvaukset Napoleonin matkasta Saint Helenalle. Miten se linkittyi Danielin ja varkaiden tarinaan? Yhtymäkohtia voi löytää helposti: symbolinen vertaus aikojen muuttumisesta, lopusta ja alusta ym. mutta tällainen sivukertomus tarvitsisi aina jonkin konkreettisen ja vahvemman tekijän, joka kytkisi päätarinan ja sivutarinan toisiinsa. Nyt tämä kytkös jäi liian abstraktiksi, jolloin se yksinomaan ärsyttää.
Voisin kuvitella lukevani jatkossa myös muita Stottin kirjoja riippuen siitä, kiinnostaako niiden aihepiiri minua. Stottin kielenkäyttö on sujuvaa ja helppoa sekä juonen rakentaminen näyttää naiselta myös luonnistuvan käden käänteessä. Aihepiiri oli myös mielenkiintoinen, erilainen ja viehättävä kaiken maailman Dan Brown-tusinahässäköiden keskellä.
Marissa
Valitsin kirjan luettavaksi koska se oli jotain ihan muuta kun mitä yleensä luen, mutta tällä kertaa se ei kannattanut, en pitänyt kirjasta.
Alku, noin 10 ensimmäistä sivua oli erittäin lupaavaa mutta sitten kirja muuttui erittäin pitkästyttäväksi ja valitettavasti en jaksanut lukea sitä ihan loppuun asti mikä on tosi harvinaista. En myöskään pidä siitä, että kirjassa jätetään suomentamatta sanoja, lauseita...niin kuin useasti tehdään kun kirjat kertovat Ranskasta.
Tämä saattaa kiehtoa ihmisiä jotka pitävät historiallisesta ja eivät niin todellisuuteen pohjautuvista kirjoista. Toimintaa ja tunteita kaipaavalle se ei kuitenkaan sovellu.
Kirjassa käytettiin myös paljon sanoja, jotka eivät tavalliselle lukijalle ole tuttuja, ehkä asiaan enemmän perehtynyt pitäisi tästä. Itselleni kokonaisuus jäi vähän hämäräksi.
Tunnelmasta en oikein saanut kiinni koska kirja eteni liian hitaasti, koko ajan odotin, että kohta alkaa tapahtumaan ja kun niin ei sitten käynyt en jaksanut lukea loppuun.
Tämä oli ensimmäinen Rebecca Stottin kirja jonka luin ja ainakaan heti en halua yrittää uudelleen, tosin jos aihe on jotain ihan muuta niin ei kirjoitustyylissä mitään moittimista olllut.
Toimin mielelläni myös jatkossa esilukijana, harmittaa, että ensimmäine kirja jossa toimin esilukijana oli itselleni pettymys....mutta sen kai siitä saa kun valitsee jotain ihna muuta kun mitä yleensä lukee.
Maija-Leena
Suurimmaksi osaksi pidin Korallivaras kirjasta. Kirjan melko jännittävä ja romanttinen ilmapiiri veti mukanaan.
Kerronta vie kokonaan erilaiseen ympäristöön mitä olen koskaan aikaisemmin tutustunut.
Alku oli hieman pitkäveteinen mutta myöhemmin tapahtumat ja värikäs kerronta sai mielenkiinnon heräämään.
Ranskankielen osuudet menivät minulta ohi koska en ymmärrä ranskaa. Lääketieteelliset kerronnat olivat myös aika tuntematonta alaa.
Voin suositella kirjaa henkilöille joita kiinnostaa 1800 luvun Pariisi ja sen aikainen lääketieteen opiskelu. Lisäksi kirja kuvaa kuinka ylhäiset suvut ovat joutuneet kerjuulle ja varkaiksi sodan aikaan.
Kaikenkaikkiaan pidin kirjasta ja lukisin Rebecka Stottin kirjoja lisääkin.
Virve
Rebekka Stottin romaani KORALLIVARAS tempaisi minut mukaansa heti ensimmäisestä lauseesta alkaen. Sujuva kerronta ja elävä kieli kuljettivat minua mukanaan. Kirja oli viihdyttävä tarina, mutta samalla myös älyllinen haaste, sillä teksti vilisee sivistysanoja, joiden ymmärtäminen sai minut uppoutumaan vain syvemmälle 188-luvun akateemiseen maailmaan ja ajan vallankumoukselliseen henkeen.
On vaikea sanoa pidinkö kirjasta vai en... Toisaalta kerronta oli mukaansa tempaavaa ja kokemus viihdyttävä, mutta alussa juoni jäi junnaamaan pitkäksi aikaa paikalleen ja tekstin ymmärtäminen vaati turhan paljon pohdintaa - minun makuuni. Tästä johtuen suosittelisin
kirjaa kärsivälliselle lukijalle, jolla on aikaa keskittyä lukemaansa. Lievä historian ja sivistyssanojenkaan tuntemus ei olisi pahitteeksi. Itse olen kiinnostunut historiasta, mikä todennäköisesti vaikutti lukunautintoon.
Kirjan tunnelmaa on hankalaa kuvata sanoin. Alussa tunnelma oli toiveikas; nuori opiskelija kokeilemassa siipiään uudessa maassa ja kaupungissa. Juonen edetessä tunnelma kuitenkin muuttui: odottava ja jopa uhkaava ovat sanoja, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen.
Tunnelma oli mielestäni odottava koska koko ajan odotin kuinka/ miten Danielille seuraavaksi käy, ja uhkaava koska pelkäsin, että Daniel oli työntänyt lusikkansa liian väkevään soppaan.
En yleensä valitse kirjoja kirjailijan vaan juonen perusteella, mutta voisin kuvitella kirjastossa tai kirjakaupassa nappaavani hyllystä Rebecca Stottin kirja ja ainakin vaivautuvani lukemaan takakannen. Stottin kieli oli virkistävän eläväistä, joten jos hän kirjoittaa lisää kirjoja, joiden juoni ja genre vastaavat makuani, voisin hyvinkin lukea Stottia lisää.
Ursula
Ensiksikin pidin kirjasta. Tavasta miten se oli kirjoitettu. Kuinka pienistä tapahtumasta saataaa seurata ketjureaktio. Kuinka päähenkilö joutuu vahingossa ainakin omasta mielestään sotkettua hyvin laajan ja vyyhtiseen tarinaan. Kirjailija pitää langat hyvin käsissään vaikka hän on käsitellyt laajasti asioita ja hyvin syvältä. Kirja on sijoitettu Napoleonin keisarikauden kukistumiseen. Jollain tavalla minulle tuli sellainen tunne kuin kirjailija sen kautta puhuisi kylmänsodan lopusta ja mitä siitä seurasi. Jollain tavalla tarina ajoitus on samantapainen. Sitten miten maailmasyntyi ja millä tavalla lajit kehityyivät ja tutkijoiden ristiriitaisuus. Se tuodaan esille. Pariisi tulee elävästi esillle ja sen katoavat paikat. Kirjailija on hienosti yhdistänyt matkan st Helenallle ja mitä siellä taphtui. Sillä tavalla sitonut tarinan historiaan.
Suosttelisin kirjaa sellaiselle joka pitää historiasta, mutta hyväksyy sen, että sitä eläytetään tarinalla ja ihmisillä jotka eivät ehkä ole täysin todellisia, mutta jotka kuitenin olisivat voineet elää ja kokea niitä asioita mitä kirjassa kerrotaan. Toisaalta sellaiselle henkilölle joka pitää siitä että voi pohtia filosovisesta näkökulmasta maailmaa ja sen ihmisiä.
Kirjan tunnelma oli sellainen, että se vei mukanaan ja halusi vain luke ja lukea lisää. Voisin lukea häneltä muitakin kirjoja. Pidin hänen tavastaan kirjoittaa kirja. Mielelläni jatkossakin halaun esilukea kirjoja.
Tuulapäivi
Kirjan lukeminen oli minulle ristiriitainen kokemus. Ensin en saanut siihen minkäänlaista otetta, mutta kun se viimein tempaisi mukaansa, se loppuikin jo. Olisin odottanut hieman enemmän jälkipuintia eikä vain toteamusta mitä vuosien päästä tapahtui.
Kirja oli unenomainen tarina oikean etsimisestä. Henkilöiden välisiin keskusteluihin olisin toivonut hieman lisää intohimoa, käsitteliväthän keskustelujen aiheet elämän perimmäisiä kysymyksiä.
Kirja herätti kyllä kiinnostusta tutustua tarkeminkin Napoleonin ajan tapahtumiin Pariisissa, vaikkakaan ns. toisena juonena kulkeva kertomus Napoleonin matkasta vankilasaarelleen ja siellä olo ei tuonut mitään lisäarvoa kertomukselle.
Kirjan kuvitus oli varmaankin aitoa aikalaiskuvitusta, mutta olisi saanut olla sijoittelultaan hivenen harkitumpaa. Jardin des Plantesin tarkka pohjapiirros olisi saanut olla sivun kokoisena ja lukijaystävällistä olisi ollut jos kuvien alkuperä olisi mainittu.
Itse kategorioisin kirjan viihdekirjaksi, tosin ihan luettavaksi sellaiseksi, mutta en tiedä saako tämä minua innostumaan lukemaan lisää kirjailijalta.
En osaa sanoa kenelle suosittelisin kirjaa, en varmaankaan suosittele sitä lähimmille "kirja-siskoilleni".
Elina
Pidin kirjasta kovasti, aivan upeaa kerrontaa. Kirja vei mukanaan, aivan kuin itse olisin ollut mukana kirjassa enkä ulkopuolisena henkilönä.
Suosittelisin kirjaa kaikille jännityksestä ja historiasta pitäville romantikoille, en tosikoille historioitsijoille. Kirjasta suorastaan aisti menneen ajan hengen.
Voisin lukea lisää Rebecca Stottin kirjoja, vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjailijalta.
Haluan jatkossakin toimia esilukijana jos se on mahdollista.
Valitettavasti jouduin hotkaisemaan kirja kun olin kesäkodillamme kun kirja tuli ja nyt pukkaa päälle Norjan reissua (emme siirtäneet kaikkia postia kesäkotiin.) Aion lukea kirjan pian uudestaan märehtien koska se vaikuttin niin mielenkiintoiselta, juuri minun makuuni.
Tuulia
Se nyt on siinä ja siinä, että pidinkö tästä vai en!
Tässä oli tietty historiaan perustuva juoni, jonka käänteisiin oli ympätty vähän romantiikkaa ja rakkautta. Kirjoittaja pysyi koko ajan Napoleonin ajassa ja siihen aikakauteen liittyvässä juonittelussa. Kirjan tunnelma oli kuitenkin hyvin tavanomainen, en löytänyt siitä mitään huippukohtia.
Sitäkin on vaikea sanoa, minkälaiselle lukijalle kirjaa suosittelisin, ehkä jollekkin, jonka ensimmäinen historiaan perustuva romaani olisi Korallivaras.
Toisaalta, tämän kirjan tekemiseen, tietojen etsimiseen ja kirjoittamiseen kirjalilijalta on mennyt aikaa, eli ei tätä voi suoralta kädeltä hylätä.
Voisin aivan hyvin kuvtella lukevani muitakin Rebekka Stott:in kirjoja ihan vain uteliaisuuttani, katsoakseni, mitä niistä pidän.
Ester
Uskomaton tarina, joka vei mielenkiintoiseen ympäristöön Pariisissa aikakaudella, johon liittyi Napoleonin viimeinen matka Saint Helenan saarelle. Tarina vei kiinteästi mukanaan ja eteni kaiken aikaa tiiviimmin ja tiiviimmin. Kirjan edetessä Pariisin luolastoihin oli katsottava kirajahyllystä Victor Hugon kirjaa Kurjat, sama ympäristö, mutta eri säätyyn kuuluvat ihmiset, mistä olivat löytyneetkin nämä tutkijat ja filosofit . Miten paljon 1800- luvulla elettiin tieteen maailmoissa.
Kirjan tarina kesti kolme kuukautta ja tuntui kuin olisi elänyt vuosia näitten ihmisten kanssa.Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen toisaalla Pariisi ja toisaalla kulkeva laiva, joita yhdisti pienen tytön toive.
Tarina vei mukanaan.
Minulle tuntematon kirjailija Rebecca Stott on koonnut hyvän kirjan perehtymällä taustatietoihin perusteellisesti, mikäli hänen muutkin kirjansa perustuvat viihteen lisäksi kerättyihin todenmukaisiin pohja tietoihin olen tosissani kiinnostunut lukemaan.
Kirja vei mukanaan, Pariisissa on aina sitä jotain. Lukijalle, jota kiinnostaa tieto ja perusteet sekä tumma unenomainen maailma, jossa mikään ei ole mahdotonta.
Tuula
Korallivaras oli sopivaa luettavaa helteiseen heinäkuuhun; kevyttä ja viihdyttävää. Historiallinen viitekehys teki tarinasta tavallista kiinnostavamman, ilman sitä oltaisiin oltu hieman liian liian lähellä markan rakkautta. Mutta nyt tapahtumat oli sidottu niin mielenkiintoiseen historiaan, että tarinaa luki mielikseen. Tuli mieleen, että jos kirja olisi kirjoitettu Suomessa, kirjailijan nimi olisi Virpi Hämeen-Anttila tai Kaari Utrio. Ainakin tuntui, että Stott on paneutunut faktojen tarkistamiseen yhtäläisellä tarkkuudella kuin suomalaiset kirjailijattaremme. Heidän lukijoidensa voisi kuvitella pitävän myös Korallivarkaasta - samoin tietysti kaikkien, joita romanttinen ja traaginen rakkaustarina liikuttaa.
Kirjan tunnelma oli jännällä tavalla utuinen, unenomainen. En tosin tiedä johtuiko tunnelma helteestä vai kirjasta :). Mielelläni lukisin Rebecka Stottia jatkossakin ja esilukijana toimin enemmän kuin mielelläni.
Hanna
Rebecca Stottin Korallivaras kertoi 1800-luvun alun Pariisista. Kirja ei ollut minun makuuni lainkaan. henkilöhahmot eivät herättäneet mielenkiintoani, eikä aihepiiri kuulu minun suosikkeihini. Kerronta oli sujuvaa, mutta useat ranskankieliset, suomentamattomat sanat, häiritsivät lukemista, varsinkin kun en osaa ranskaa. Lukujen lopussa olevat kappaleet Napoleonin matkasta vankisaarelleen olivat kirjan kiinnostavin osuus, tosin yhteys varsinaiseen tarinaan jäi minulle epäselväksi.
Suosittelisin kirjaa jollekin historiasta ja biologiasta kiinnostuneelle, sillä viime vuosituhannen alun biologien arvelut maailman synnystä olivat mielenkiintoisia. Jokainen voi valita kirjasta oman suuntauksensa. Kuvaukset historiallisen Pariisin kaduista loi lukijan mieleen elävän kuvan sen ajan elämästä katulamppujen sytyttäjineen ja hevonvaunuineen. Nykyisen rakkauden kaupungin kosteat ja pimeät mukulakivikadut 1800-luvulla tuskin houkuttelisivat nykyajan matkailijoita.
Kirjailijan tapa kirjoittaa oli mielestäni hyvä, joten voisin lukea hänen tuleviaankin kirjoja, mikäli aihepiiri on toinen.
Päivi
Rebecca Stottin Korallivaras on erikoiseen tyyliin kirjoitettu romaani. Sen alku muistuttaa mielestäni Dan Brownin tyyliä kirjoittaa. Kirja sopii Ranskan historiasta kiinnostuneille Napoleon-faneille,jotka ahmivat kirjan kerralla läpi. Itse en pitänyt hyppivästä tyylistä, keskenjääneistä kohtauksista, aina puuttui lopputulema. Se sisältää muutamia hyviä mukaansatempaavia kohtauksia, mutta nimensä mukainen jännitys huippuunsa vietynä puuttuu. Kirja loppuu oudosti, jotenkin kesken tai sitten kirjailija on halunnut teokseensa yhtäkkisen ei-odotetun lopun. Muutama painovirhepaholainenkin on eksynyt mukaan. Jos pitää ei-tavanomaisesta romaanista, kannattaa lukea tämä. Olisi mielenkiintoista lukea Rebecca Stottin muitakin kirjoja,että näkisi millainen tunnelma ja tyyli niissä on.
Eija
1. Pidin kirjasta todella paljon. Kerronta oli mielenkiintoista ja hyvin sujuvaa. Tapahtumien ja asioiden kuvailu oli myös tarkkaa ja lukijana pääsin todella syvälle kirjan aikakauteen ja tapahtumiin. Joissakin kirjan kohdissa oli hankala ymmärtää mistä puhutaan, joten joitakin kohtia joiduin lukemaan useampaan kertaan ennen kuin tajusin mistä on kyse.
2. Korallivarasta suosittelen lukijalle, joka tykkää historiasta ja historiallisista tapahtumista. Kirjassa sopii lukijalle, joka pitää jännityksestä ja arvoituksellisuudesta sekä siitä, että saa itse lukiessa yrittää arvata kuinka lopussa käy.
3. Tunnelma oli tiivis ja jännittynyt. Kirjasta huokui myös sopivasta romantiikka ja kaipaus.
4. Voisin kuvitella lukevani lisää kyseisen kirjailijan kirjoja. Stottin kerrontatapa oli niin mukaansa tempaava, että olisin voinut lukea koko kirjan yhteen putkeen. Kirjassa oli myös käytetty hienosti mielikuvitusta ja muutenkin kirjailijan tyyli oli minun makuuni.
Ihastuin kirjaan ja samaistuin Danielin ja Luciennen tarinaan. Luin kirjaa hymy huulilla ja kirjan loppuratkaisu tuli minulle jotenkin yllätyksenä Odotin aivan erilaista loppua, mutta kirjailija osasi tällä kertaa yllättää minut täysin.
Mimmi
Kiitos Korallivarkaasta ja mahdollisuudesta toimia lukijaraadissa. Tässä mielipiteeni.
Kirja oli mielestäni erittäin kiehtova! Aluksi jännitin hieman aihetta ja Pariisin historiallista miljöötä, mutta historian siipien havina ei tehnyt kirjasta lainkaan puisevaa, päin vastoin. Tekijä on onnistunut erinomaisesti luomaan älykkään dekkarin, jonka päähenkilöt ovat luontevia, kauniita ja rohkeita. Teokseen on myös kirjoitettu mukava ripaus romantiikkaa ilman, että se muuttui lainkaan imeläksi.
Aluksi lukeminen sujui hieman kankeasti, mutta tarina nousi kuitenkin melko pian lentoon, eikä se sitten ollut lainkaan puiseva. Jännittävät käänteet alkoivat kuitenkin mielestäni hieman liian myöhään.
Eniten pidin kirjan älykkäistä kysymyksistä sidottuina historiaan; Teoksen eräänä teemana oli myös kaiken alku, luomiskertomuksen ja evoluution yhteensovittaminen 1800-luvun Pariisin yliopistossa.
Suosittelen kirjaa lukijalle, joka kaipaa dekkarilta (ehkä luokittelisin teoksen mielummin dekkariksi kuin "trilleriksi") muutakin kuin murhaa ja sen tavanomaista ratkomista. Tässä lukija sai myös sopivan annoksen Pariisin historiaa ja luonnontietoa, ei lainkaan turha teos siis, vaan väistämättä myös sivistävä. Tätä teosta voisi myös luetuttaa oppilailla bilsan tai historiankurssilla. Kaikki tämä on kirjoitettu myös erittäin kauniilla kielellä, mikä ilahduttaa suunnattomasti äidinkielenopettajaa!
Tulen myös jatkossa lukemaan Rebecca Stottin mahdollisesti tulevia kirjoja.
Katariina
Korallivarkaan tapauksessa kirjan kannet kuvaavat hyvin romaanin sisältöä; kirjan tunnelma huokuu pehmeää valoa, auringon lämpöä, takorautaa ja keltaisen sävyjä. Sivujen kääntyessä tarina paljastaa kuitenkin myös kääntöpuolensa, jolla seikkaillaan vesilammikoita väistellen kapeiden ja varjoisten kujien sokkeloissa, peitettyjen ikkunoiden takana ja maan alla.
Romaanin kieli soljuu kauniisti, ja erinomainen suomennos päästää
tapahtumaympäristön ranskalaisuuden suodattumaan läpi luontevasti ja kauniisti. Kirjaa on ilo lukea, ja kirjailijan tekemä taustatyö sekä historiantuntemus saavat lukijankin innostumaan ja inspiroitumaan. Tarinan romantiikka ei peitä taidokasta juonta alleen tai heitä sitä sivuosaan, vaan koko romaani on niin taitavasti hiottu ja tasapainoinen yhdistelmä viihdettä, jännitystä ja historiaa, ettei Stottin syvästä asiantuntemuksesta jää epäilystäkään.
Suomalaislukijalle Rebecca Stott saattaa olla vielä toistaiseksi hiukan
tuntemattomampi nimi, mutta Korallivarkaan myötä uskon tilanteen muuttuvan hyvin nopeasti. Odotan suurella mielenkiinnolla Stottin tuleviakin romaaneja, ja aion ehdottomasti etsiä kirjahyllyyni hänen toistaiseksi suomentamattomatkin teoksensa.
Korallivarasta suosittelen tunnelmallisesta kielestä ja yllättävistä
juonenkäänteistä nauttivalle lukijalle, joka ei säikähdä historiankuvausta tai vieraita kulttuureja.
Anna-Leena
Jo Stottin viileästä ja elämälle vieraasta kirjoitustyylistä ryhdyin epäilemään, että kirjoittaja on akateemikko, joka on vaihtanut itselleen vieraaseen genreen ja ryhtynyt kirjoittamaan fiktiota tuntemaansa tutkimusalaan liittyen. Google-haku todisti epäilykseni oikeiksi, ja lisäselityksen tekstin outouteen toi kirjoittajan tausta. Hän kasvoi mm. television, radion, sanomalehdet, populaarimusiikin ja jopa lomailun ja lemmikit kieltävän uskonlahkon parissa. Ilmankos teksti tuntuu kömpelöltä ja ihmisten käytös minunkaltaiseni ”tavallisiin ihmisiin” lukeutuvan mielestä vieraalta ja suorastaan omituiselta. Mitä ihmissuhteisiin ja -luonteeseen tulee, Stott antaa vaikutelman, ettei oikein tiedä, mistä kirjoittaa.
Ihmistuntemusta Stottilla ei juuri ole, mutta tarinan luonnontieteellisen eli ”filosofisen” taustan hän sen sijaan tuntee liiankin hyvin, ja monien akateemikkojen tapaan unohtaa selittää asiaan perehtymättömille lukijoilleen teorioiden perusasiat, ennen kuin sukeltaa keskelle maallikolle vieraita käsitteitä ja teorioita. Jos ei jo ennestään tunne Cuvierin, Lamarckin ja Darwinin toisistaan eroavia evoluutioteorioita ja niiden mullistavuutta omana aikanaan, eivät ne selviä tästäkään, vaan lukija jää ikävystyneenä ihmettelemään, mistä tässä ylenmääräisessä jauhannassa oikein on kyse. Vaikutelmaksi jää, että kirjailija haluaa vain esitellä tietämystään, vaikka se ei ole tarinalle oleellista.
Juoni on heppoinen ja epälooginen, vaikka1800-luvun spektaakkelimainen Pariisi tarjoaisi vaikka millaisia mahdollisuuksia. Valitettavasti kerronnan kömpelyys ja tarpeeton trivia saavat Pariisin tuntumaan vain epäaidolta, oikeaa kaupunkia jäljittelevältä kulissilta. Rönsyilevämmällä mielikuvituksella ja suuremmalla elämänkokemuksella ja ihmistuntemuksella varustettu kirjailija olisi voinut tehdä samasta aiheesta jopa bestsellerin tai edes norarobertsmaisen viihderomaanin, mutta Stottin sinne tänne eksyilevällä ja takkuilevalla tyylillä siihen ei ylletä.
Mielenkiintoisinta kirjassa on se, että rivien välistä paistaa Stottin oma tausta. Tämän oivallettuani jätin omituisen juonentekeleen omaan arvoonsa ja luin kirjaa Stottin omana kehityskertomuksena. Hänen saamansa tiukan uskonnollinen kasvatus luomiskertomuksineen vastaa täysin 1800-luvulla vallalla ollutta käsitystä, ja kertomuksen vääräuskoisina pidetyt transmutaation kannattajat ja filosofit edustavat sitä ”vääräuskoisuutta”, jonka Stott ilmeisesti löysi vasta aikuistuttuaan päästessään tutustumaan vaihtoehtoisiin luomisteorioihin ilman uskonnollisen kasvuympäristönsä kontrollia. Kirjan itsetutkiskelutarkoitusta korostavat kommentit, kuten Silveiran Luciennestä sanoma ”…hän ei usko kenenkään löytävän vastauksia fossiileihin tai maapallon alkuperään ennen kuin kaikki papit ovat poissa.” Stott myös toteaa muutamaan otteeseen alter egonsa, nuoren Danielin opettajanakin toimivan Luciennen ”muuttuneen” kokemuksiensa seurauksena. Luciennen tietämyksen hintana oli kodin, omaisuuden ja aatelisarvon menetys. Mitähän Stott joutui maksamaan omastaan ja kuka on häntä jahtaava Jagot?
Samanlaista outoutta oli teknisenä kirjoittajana toimineen Sara Gruenin kirjassa Vettä elefanteille, joten Gruen-fanien kannattaa mielestäni ehdottomasti lukea tämäkin kirja. Minulle kaikki tämä kummallisuus oli liikaa, ja jos en olisi lupautunut esilukijaksi, olisin jättänyt Korallivarkaan kesken. Nyt sen sijaan sinnittelin sen hammasta purren loppuun, mutta lisää Stottia en suostu enää lukemaan.
Sirpa
Mitä pidit kirjasta? Miksi pidit/et pitänyt?
Vähän turhan hidastempoinen minun makuuni. Ja liian yksityiskohtaista kuvausta historiasta ym. En olisi välttämättä jaksanut lukea loppuun asti jos en olisi ollut esilukija. Mutta kirja parani kuitenkin loppua kohti ja kiinnosti tietää miten siinä lopulta käy.
Minkälaiselle lukijalle suosittelisit kirjaa?
Historiallisista romaaneista kiinnostuineille.
Voisitko kuvitella lukevasi lisää Rebecka Stottin kirjoja?
En usko. Ei ollut ihan semmoinen mitä yleensä luen.
Marjo
En pitänyt kirjasta. Kirjassa ei ollut kunnon juonta, se oli tylsä. Teksti rönsyili, siinä ei ollut mitään sujuvuutta ja henkilöt pomppivat sinne tänne. Jos en olisi ollut esilukijana, olisin jättänyt kirjan kesken jo alkuvaiheessa.
Kirjan lajityyppi on trilleri, mutta minua alkoi jännittää vasta, kun olin lukenut pitkälti yli 300 sivua. Silloinkin jännitti vain hiukkasen ja ihan vähän aikaa.
Suomentaja oli ikävästi jättänyt rutkasti ranskankielisiä lauseita ja lausahduksia suomentamatta. Jos ranskankieliset lauseet Britanniassa toimivatkin, niin Suomessa eivät. Suomentaja oli ilmeisesti yrittänyt saada lisää historiallista vaikutelmaa tekstiin käyttämällä vanhahtavia sanoja, esim. plankata, visiittikortti, jne. Eivät ne parantaneet huonoa kirjaa. Ihan turhaa oli myös jättää suomentamatta runsas määrä vierassanoja (sivistyssanoja). On tylsää joutua jatkuvasti tarkistamaan eri sanojen merkityksiä.
En suosittele kirjaa kenellekään. Kirjan tunnelma oli ankea ja ikävä. En aistinut siinä historiaa, enkä myöskään romantiikkaa tai jännitystä.
En halua lukea enempää Rebecca Stottin kirjoja.
Eija
Ostoskori 0,00 €