Hyvä, parempi, valmis eli miten kirjoittaa se loppuun asti - Vesa A. Korhonen

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

19,95 €
Toimitusaika-arvio: 3 - 4 viikkoa
  • Tekijä: Korhonen, Vesa A.
  • Kansityyppi: pehmeäkantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2009
  • Sivut: 148

Lisätiedot

Mainio oheismateriaali opiskelijalle tai käsikirja kirjoittamisen harrastajalle ja jokaiselle, joka tuottaa tekstiä: Onko liian kova tavoite ryhtyä kirjoittamaan ensimmäisenä kirjanaan opasta siitä, miten kirjoitetaan? Näin pohtii tekijä Vesa A. Korhonen kirjansa alkulehdillä. Ehkäpä niin. Vaan miksipä ei. FL Vesa A. Korhonen on opiskellut valmiiksi kirjoittamista kantapään kautta jo 1970-luvun lopulta saakka. Novellimuotoisia tekstejä hän on saanut valmiiksi aikaisemminkin, mutta vähänkään laajemman teoksen viimeistely on ollut toistaiseksi ylivoimaista. Ennakkoluulottomasti tekijä kuitenkin käänsi tilanteen päälaelleen ja päätti tuottaa ensimmäisenä valmiiksi asti päässeenä suurempana tekstinään tämän kirjoittamisoppaan. "Kirjoittaminen on aina läsnä, niin työssä, opiskelussa kuin vapaa-ajallakin. Sähköisten välineiden yleistyminen on pikemminkin lisännyt ja monipuolistanut kirjoittamistamme. Useita toisen asteen opinnäytetöitä ohjanneena olen nähnyt, miten 18-vuotias nuori joutuu opintojensa viimeisenä vuotena varsin suuren kirjoitustyön eteen melko tiukalla aikataululla. Kirjoittamisen taito on tällöin kullan arvoinen." Tekijän mielestä kirjoittamisen oppimista auttaa erilaisten tekstien tuottaminen. Omassa kirjoitustyössään hän on työstänyt rinnakkain tieteellistä opinnäytettä ja Science Fiction -novelleja. Vaikka näistä yhteisien piirteiden löytäminen on hankalaa, on kirjoitusprosessin kulussa yhtäläisyyksiä, jotka tukevat toisiaan. Oppaan keskeinen sanoma on, että kirjoittajan on oltava valmis radikaalistikin muokkaamaan tekstiään vielä aivan prosessin loppumetreillä. Kirjoittaja ei saa kiintyä mihinkään kirjoittamaansa niin paljon, että ei tarvittaessa pystyisi sitä tekstimassasta poistamaan. Kokonaisuus elää omaa elämäänsä osiensa kautta, jotka syntyvät, kehittyvät ja lopulta löytävät paikkansa hyvin mielivaltaisten tapahtumaketjujen tuloksena. Kirjoittajan on suotavaa tietää, mitä tarinassa tapahtuu, mutta hän ei voi tietää, miten tarina lopulliseen asuunsa muotoutuu. Hyväksymällä tämän tosiasian kirjoittaja voi säilyttää raikkaan ja kevyen kosketuksen dramaattisempaankin tekstimassaan, jota luotsaa kohti lukijaa. Tekijän taustoja katsottaessa voisi kirjan kuvitella kumpuavan yliopistomaailmasta niin, ettei sillä tavalliselle tallaajalle olisi juurikaan annettavaa. Vaan ei. Tämä raikas kirjoittajaopas on mainio oheismateriaali opiskelijalle tai käsikirja kirjoittamisen harrastajalle ja jokaiselle, joka tuottaa tekstiä. Kirja käsittelee kirjoittamisprosessia hauskasti ja kansantajuisesti niin, että teoksesta huokuu aito kirjoittamisen ilo. Ja koska kirja on lisäksi höystetty monilla teknisillä vinkeillä yleisimpien tekstinkäsittelyohjelmien hyödyntämisestä, nivoutuvat siinä yhteen monivaiheinen kirjoittamisprosessi ja prosessin etenemistä tehostavat tekstinkäsittelyn välineet, joissa taas pääsee oikeuksiinsa tekijän yli neljännesvuosisadan historia tietotekniikan hyödyntämisessä, opettamisessa ja opiskelijoiden ohjaamisessa. Muruja on Osuuskunta Innetin nimissä toimiva kirjakustantaja ja verkkojulkaisija. Kirjoissaan Muruja etsii "sykettä ajan hermolta". Tuottamamme verkkosisältö taas hakee uusia palvelunäkökulmia kirjallisuuteen ja musiikkiin.

Lisätiedot

Kuvaus Mainio oheismateriaali opiskelijalle tai käsikirja kirjoittamisen harrastajalle ja jokaiselle, joka tuottaa tekstiä: Onko liian kova tavoite ryhtyä kirjoittamaan ensimmäisenä kirjanaan opasta siitä, miten kirjoitetaan? Näin pohtii tekijä Vesa A. Korhonen kirjansa alkulehdillä. Ehkäpä niin. Vaan miksipä ei. FL Vesa A. Korhonen on opiskellut valmiiksi kirjoittamista kantapään kautta jo 1970-luvun lopulta saakka. Novellimuotoisia tekstejä hän on saanut valmiiksi aikaisemminkin, mutta vähänkään laajemman teoksen viimeistely on ollut toistaiseksi ylivoimaista. Ennakkoluulottomasti tekijä kuitenkin käänsi tilanteen päälaelleen ja päätti tuottaa ensimmäisenä valmiiksi asti päässeenä suurempana tekstinään tämän kirjoittamisoppaan. "Kirjoittaminen on aina läsnä, niin työssä, opiskelussa kuin vapaa-ajallakin. Sähköisten välineiden yleistyminen on pikemminkin lisännyt ja monipuolistanut kirjoittamistamme. Useita toisen asteen opinnäytetöitä ohjanneena olen nähnyt, miten 18-vuotias nuori joutuu opintojensa viimeisenä vuotena varsin suuren kirjoitustyön eteen melko tiukalla aikataululla. Kirjoittamisen taito on tällöin kullan arvoinen." Tekijän mielestä kirjoittamisen oppimista auttaa erilaisten tekstien tuottaminen. Omassa kirjoitustyössään hän on työstänyt rinnakkain tieteellistä opinnäytettä ja Science Fiction -novelleja. Vaikka näistä yhteisien piirteiden löytäminen on hankalaa, on kirjoitusprosessin kulussa yhtäläisyyksiä, jotka tukevat toisiaan. Oppaan keskeinen sanoma on, että kirjoittajan on oltava valmis radikaalistikin muokkaamaan tekstiään vielä aivan prosessin loppumetreillä. Kirjoittaja ei saa kiintyä mihinkään kirjoittamaansa niin paljon, että ei tarvittaessa pystyisi sitä tekstimassasta poistamaan. Kokonaisuus elää omaa elämäänsä osiensa kautta, jotka syntyvät, kehittyvät ja lopulta löytävät paikkansa hyvin mielivaltaisten tapahtumaketjujen tuloksena. Kirjoittajan on suotavaa tietää, mitä tarinassa tapahtuu, mutta hän ei voi tietää, miten tarina lopulliseen asuunsa muotoutuu. Hyväksymällä tämän tosiasian kirjoittaja voi säilyttää raikkaan ja kevyen kosketuksen dramaattisempaankin tekstimassaan, jota luotsaa kohti lukijaa. Tekijän taustoja katsottaessa voisi kirjan kuvitella kumpuavan yliopistomaailmasta niin, ettei sillä tavalliselle tallaajalle olisi juurikaan annettavaa. Vaan ei. Tämä raikas kirjoittajaopas on mainio oheismateriaali opiskelijalle tai käsikirja kirjoittamisen harrastajalle ja jokaiselle, joka tuottaa tekstiä. Kirja käsittelee kirjoittamisprosessia hauskasti ja kansantajuisesti niin, että teoksesta huokuu aito kirjoittamisen ilo. Ja koska kirja on lisäksi höystetty monilla teknisillä vinkeillä yleisimpien tekstinkäsittelyohjelmien hyödyntämisestä, nivoutuvat siinä yhteen monivaiheinen kirjoittamisprosessi ja prosessin etenemistä tehostavat tekstinkäsittelyn välineet, joissa taas pääsee oikeuksiinsa tekijän yli neljännesvuosisadan historia tietotekniikan hyödyntämisessä, opettamisessa ja opiskelijoiden ohjaamisessa. Muruja on Osuuskunta Innetin nimissä toimiva kirjakustantaja ja verkkojulkaisija. Kirjoissaan Muruja etsii "sykettä ajan hermolta". Tuottamamme verkkosisältö taas hakee uusia palvelunäkökulmia kirjallisuuteen ja musiikkiin.
Toimitusaika 3 - 4 viikkoa
Kustantaja Radium-kirjat
Tekijä Korhonen, Vesa A.
Sidosasu pehmeäkantinen
Sivumäärä 148
ISBN 9789526703947
Ilmestymisvuosi 2009
Painos 1
Tilausnumero 10935534
Kuvitus " - Kuvitus, mustavalkoinen" -
Asiasanat harrastajakirjoittajat, kirjallinen viestintä, kirjoittaminen, luova kirjoittaminen, oppaat (teokset), prosessikirjoittaminen, tietokirjallisuus, Kirjailijan työ
Alanimike 10935534

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Hyvä, parempi, valmis eli miten kirjoittaa se loppuun asti

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot