Noopeli - suomalaisen palkinto - Penni Markkanen

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

28,95 €
Toimitusaika-arvio: 5 - 7 päivää
  • Tekijä: Markkanen, Penni
  • Kansityyppi: kovakantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2015
  • Sivut: 242

Lisätiedot

Kirjailija Penni Markkasen romaani kertoo omalla sujuvalla tyylillään fiktiivisen Peuhkuristen sukutarinan. Eletään Suomen "rakennusvuosia" 1900-luvun alkupuoliskolla, jolloin elämä oli ankaraa työtä ja ilot etsittiin pienistä asioista.

Väinö keräsi vihkot mukanaan tuomaansa matkalaukkuun. Otti eväsrepun mukaansa ja lyhyin askelin, taakseen katsomatta, laskeutui osin umpeen kasvanutta polkua kohti rannalla olevaa saunaa. Sinne käveli Väinö. Laittoi saunakammarin takkaan valkean ja vietti sen yön vihkojensa parissa. Muisteli sukunsa tarinaa:

Isoukki oli kuollut Amerikan kaivokseen. Ukki rakennellut Sortavalan, kokenut nuorena kapinan, vahvistanut Suomen puolustusta bunkkerimestarina. Menettänyt ainoan poikansa suurvaltaa vastaan käydyssä tappelussa. Joutunut lopulta siirtolaisena Kannonkosken karuille maille. Luonut sinne lopulta kodin, raivannut pellot ja kukkamaat. Nyt kaikki jo rapistuneet, tyhjillään.

Paljon oli ukki nähnyt ja kokenut. Matkasaarnaajan naimapuuhat ja varojen keruun. Loimolan kartanon raikkaat juhlat ja erikoisemmat hautaanpanijaiset. Mehtäkolohvit, maahisten karkottajaiset ja porvarikolhoosin siantappajaiset. Kuunnellut appiukkonsa juttuja Leninin oppilaan, tosi punaisen MustaMatiaksen touhuista. Vaikka mitä

Noopeli kokoaa yksittäisistä kertomuksista jouheasti etenevän, yllättäviä käänteitä sisällään pitävän Peuhkuristen sukutarinan, jossa ilot ja surut vaihtelevat. Hersyvää kerrontaa ja uutta historian tulkintaa pilke silmäkulmassa.

MustaMatias oli mitä sopivin sopuli vastaamaan Sortavalan vapauttamisesta, kun oikea hetki koittaisi. Sosiaalidemokraatti ja ison porvarin luottomies. Kukaan ei voisi kuvitella, että sen paidan sisässä asusti suuri viha vanhaa valtaa ja porvarien herrainelämää vastaan. MustaMatias oli Tampereelta katsottuna agentti 001. Lupa luottaa

Lisätiedot

Kuvaus Kirjailija Penni Markkasen romaani kertoo omalla sujuvalla tyylillään fiktiivisen Peuhkuristen sukutarinan. Eletään Suomen "rakennusvuosia" 1900-luvun alkupuoliskolla, jolloin elämä oli ankaraa työtä ja ilot etsittiin pienistä asioista.

Väinö keräsi vihkot mukanaan tuomaansa matkalaukkuun. Otti eväsrepun mukaansa ja lyhyin askelin, taakseen katsomatta, laskeutui osin umpeen kasvanutta polkua kohti rannalla olevaa saunaa. Sinne käveli Väinö. Laittoi saunakammarin takkaan valkean ja vietti sen yön vihkojensa parissa. Muisteli sukunsa tarinaa:

Isoukki oli kuollut Amerikan kaivokseen. Ukki rakennellut Sortavalan, kokenut nuorena kapinan, vahvistanut Suomen puolustusta bunkkerimestarina. Menettänyt ainoan poikansa suurvaltaa vastaan käydyssä tappelussa. Joutunut lopulta siirtolaisena Kannonkosken karuille maille. Luonut sinne lopulta kodin, raivannut pellot ja kukkamaat. Nyt kaikki jo rapistuneet, tyhjillään.

Paljon oli ukki nähnyt ja kokenut. Matkasaarnaajan naimapuuhat ja varojen keruun. Loimolan kartanon raikkaat juhlat ja erikoisemmat hautaanpanijaiset. Mehtäkolohvit, maahisten karkottajaiset ja porvarikolhoosin siantappajaiset. Kuunnellut appiukkonsa juttuja Leninin oppilaan, tosi punaisen MustaMatiaksen touhuista. Vaikka mitä

Noopeli kokoaa yksittäisistä kertomuksista jouheasti etenevän, yllättäviä käänteitä sisällään pitävän Peuhkuristen sukutarinan, jossa ilot ja surut vaihtelevat. Hersyvää kerrontaa ja uutta historian tulkintaa pilke silmäkulmassa.

MustaMatias oli mitä sopivin sopuli vastaamaan Sortavalan vapauttamisesta, kun oikea hetki koittaisi. Sosiaalidemokraatti ja ison porvarin luottomies. Kukaan ei voisi kuvitella, että sen paidan sisässä asusti suuri viha vanhaa valtaa ja porvarien herrainelämää vastaan. MustaMatias oli Tampereelta katsottuna agentti 001. Lupa luottaa
Toimitusaika 5 - 7 päivää
Kustantaja Bookcover
Tekijä Markkanen, Penni
Sidosasu kovakantinen
Sivumäärä 242
ISBN 9789526827452
Ilmestymisvuosi 2015
Tilausnumero 8409435
Asiasanat kotimainen kaunokirjallisuus, Suomenkiel.kertomakirjallisuus
Alanimike 8409435

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Noopeli - suomalaisen palkinto

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot