Nöyrtyminen ympäristöpakolaiseksi - Jouni Kauhanen

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sosiaalihistoria

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

48,95 €
Toimitusaika-arvio: 7 - 9 päivää
  • Tekijä: Kauhanen, Jouni
  • Kansityyppi: kovakantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2014
  • Sivut: 347

Lisätiedot

Sodankylän Lokka (pinta-ala veden ylärajalla 417 km2) ja Porttipahta (veden ylärajalla 214 km2) ovat Euroopan suurimpia tekojärviä. Ne rakennettiin Kemijoki Oy:n voimalaitoksia varten. Lokan ja Porttipahdan lisäksi 150-luvulla suunniteltiin Mukkalan allasta Sodankylän Raudanjoelle, Raattaman ja Tepaston altaita Kittilän Ounasjoelle, Kuttuvaaran allasta (Kemijoki) Savukoskelle ja Saijan allasta (Tenniöjoki) Sallaan. 1960-luvun alkuvuosina Ounasjoen säännöstelyä suunniteltiin mainitun Tepaston ja Meltauksen altaiden avulla. Lokan ja Porttipahdan altaista puhuttiin vuosia, mikä loi epävarmuutta allasalueen ihmisille. Tekojärvien rakentajayhtiö alkoi ostaa maita jo 1950-luvulla. Yhtiö lunasti maat ja asukkaat joutuivat muuttamaan kylistään. Lokan rakentaminen alkoi 1960-luvun puolivälissä. Altaan täyttö aloitettiin vuonna 1967. Porttipahta rakennettiin vuonna 1970. Altaiden alle jäi yli 600 ihmisen kodit kaikkiaan kuudesta kylästä. Altaista suurimman, Lokan alle jäi kaksi kylää kokonaan, Korvanen ja Riesto. Mutenia ja Lokka jäivät veden alle osittain. Monet perheet muuttivat allasalueen reunalle Vuotsoon tai Sodankylän kirkonkylään. Osan tie vei kauemmaksi, muun muassa Ruotsiin. Lokan ja Porttipahdan allasevakot olivat rauhan ajan suomalaisia ympäristöpakolaisia. Sadat ihmiset lähtivät yhteisen edun nimissä kodeistaan. Raha korvasi osan menetyksistä, mutta ihmisen identiteettiä ei voi myydä. Nöyrtyminen ympäristöpakolaiseksi kertoo Lokan ja Porttipahdan sosiaalihistorian. Teos perustuu laajaan arkistoaineistoon, eritasoiseen ja -aikaiseen muistelu- ja kokemushistoriaan sekä kirjallisuuteen. Teoksessa on runsas kuvitus.

Lisätiedot

Kuvaus Sodankylän Lokka (pinta-ala veden ylärajalla 417 km2) ja Porttipahta (veden ylärajalla 214 km2) ovat Euroopan suurimpia tekojärviä. Ne rakennettiin Kemijoki Oy:n voimalaitoksia varten. Lokan ja Porttipahdan lisäksi 150-luvulla suunniteltiin Mukkalan allasta Sodankylän Raudanjoelle, Raattaman ja Tepaston altaita Kittilän Ounasjoelle, Kuttuvaaran allasta (Kemijoki) Savukoskelle ja Saijan allasta (Tenniöjoki) Sallaan. 1960-luvun alkuvuosina Ounasjoen säännöstelyä suunniteltiin mainitun Tepaston ja Meltauksen altaiden avulla. Lokan ja Porttipahdan altaista puhuttiin vuosia, mikä loi epävarmuutta allasalueen ihmisille. Tekojärvien rakentajayhtiö alkoi ostaa maita jo 1950-luvulla. Yhtiö lunasti maat ja asukkaat joutuivat muuttamaan kylistään. Lokan rakentaminen alkoi 1960-luvun puolivälissä. Altaan täyttö aloitettiin vuonna 1967. Porttipahta rakennettiin vuonna 1970. Altaiden alle jäi yli 600 ihmisen kodit kaikkiaan kuudesta kylästä. Altaista suurimman, Lokan alle jäi kaksi kylää kokonaan, Korvanen ja Riesto. Mutenia ja Lokka jäivät veden alle osittain. Monet perheet muuttivat allasalueen reunalle Vuotsoon tai Sodankylän kirkonkylään. Osan tie vei kauemmaksi, muun muassa Ruotsiin. Lokan ja Porttipahdan allasevakot olivat rauhan ajan suomalaisia ympäristöpakolaisia. Sadat ihmiset lähtivät yhteisen edun nimissä kodeistaan. Raha korvasi osan menetyksistä, mutta ihmisen identiteettiä ei voi myydä. Nöyrtyminen ympäristöpakolaiseksi kertoo Lokan ja Porttipahdan sosiaalihistorian. Teos perustuu laajaan arkistoaineistoon, eritasoiseen ja -aikaiseen muistelu- ja kokemushistoriaan sekä kirjallisuuteen. Teoksessa on runsas kuvitus.
Toimitusaika 7 - 9 päivää
Kustantaja Jouni Kauhanen
Tekijä Kauhanen, Jouni
Sidosasu kovakantinen
Sivumäärä 347
ISBN 9789526815503
Ilmestymisvuosi 2014
Tilausnumero 8357435
Kuvitus " - Kuvitus, mustavalkoinen" -
Asiasanat allasalueet, asukkaat, historia, kylät, Lappi, siirtolaiset, Sodankylä, sosiaalihistoria, sosiaaliset vaikutukset, tekoaltaat, tietokirjallisuus, vesirakennus, väestönsiirrot, ympäristövaikutukset
Alanimike 8357435

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Nöyrtyminen ympäristöpakolaiseksi

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot