Pose - Tiina Puputti

Mallin asento ja ohjaaminen henkilökuvauksessa

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

40,95 €
Toimitusaika-arvio: 5 - 7 päivää
  • Tekijä: Puputti, Tiina
  • Kansityyppi: kovakantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2015
  • Sivut: 141

Lisätiedot

Kuvalla on viesti. Valokuvaaja suunnittelee kuvansa etukäteen, ja tähän suunnitelmaan perustuvat kuvaustilanteessa tehdyt valinnat. Henkilökuvauksessa mallin asento on yksi tärkeimmistä valinnoista. Ei ole samantekevää, miten mallin vartalo tai esimerkiksi kädet asetellaan. Mallin ohjaamisella saavutetaan kuvauksellisempi ja viestinnällisesti kertovampi asento, ja ennen kaikkea sillä luodaan tunnelma kuvaustilanteessa. Kuvaajan ja mallin välinen luottamuksellinen vuorovaikutus on laadukkaan kuvan perusta. Haluatko oppia entistä paremmaksi mallin ohjaajaksi ja asettelijaksi? POSE on valokuvaajan käsikirja mallin ohjaamisesta ja asennoista. Se opastaa käytännön esimerkein klassisiin valokuvauksellisiin asentoihin henkilökuvauksessa. Kirjassa käydään läpi erilaisia henkilökuvaustilanteita: mm. lapsikuvaus, valmistujaiskuva, hääparin ja morsiamen kuvaaminen, perheen tai suvun kuvaaminen sekä glamourkuvaus. Esimerkkikuvat on toteutettu eri kuvarajauksilla mm. kokovartalo-, puolivartalo-, rinta- ja kasvokuvina. Jokaisen esimerkkikuvan yhteydessä on kaavio ja tekstiosa, jossa on kerrottu kuvan tärkeimmät huomiokohdat. Kirjassa käsiteltäviä aiheita: - mallin asettelun perusteet - mallin ohjaaminen kuvaustilanteessa - eri ruumiinosien asettelu: pää, vartalo, kädet, ranteet, kyynärpäät, vyötärö, lantio, jalat, nilkat, varpaat jne. - yhden, kahden ja useamman henkilön asennot samassa kuvassa - erilaiset kuvarajaukset ja mallin asento - symboliikka ja rekvisiitta - valaisukaaviot osassa esimerkkikuvia

Lisätiedot

Kuvaus Kuvalla on viesti. Valokuvaaja suunnittelee kuvansa etukäteen, ja tähän suunnitelmaan perustuvat kuvaustilanteessa tehdyt valinnat. Henkilökuvauksessa mallin asento on yksi tärkeimmistä valinnoista. Ei ole samantekevää, miten mallin vartalo tai esimerkiksi kädet asetellaan. Mallin ohjaamisella saavutetaan kuvauksellisempi ja viestinnällisesti kertovampi asento, ja ennen kaikkea sillä luodaan tunnelma kuvaustilanteessa. Kuvaajan ja mallin välinen luottamuksellinen vuorovaikutus on laadukkaan kuvan perusta. Haluatko oppia entistä paremmaksi mallin ohjaajaksi ja asettelijaksi? POSE on valokuvaajan käsikirja mallin ohjaamisesta ja asennoista. Se opastaa käytännön esimerkein klassisiin valokuvauksellisiin asentoihin henkilökuvauksessa. Kirjassa käydään läpi erilaisia henkilökuvaustilanteita: mm. lapsikuvaus, valmistujaiskuva, hääparin ja morsiamen kuvaaminen, perheen tai suvun kuvaaminen sekä glamourkuvaus. Esimerkkikuvat on toteutettu eri kuvarajauksilla mm. kokovartalo-, puolivartalo-, rinta- ja kasvokuvina. Jokaisen esimerkkikuvan yhteydessä on kaavio ja tekstiosa, jossa on kerrottu kuvan tärkeimmät huomiokohdat. Kirjassa käsiteltäviä aiheita: - mallin asettelun perusteet - mallin ohjaaminen kuvaustilanteessa - eri ruumiinosien asettelu: pää, vartalo, kädet, ranteet, kyynärpäät, vyötärö, lantio, jalat, nilkat, varpaat jne. - yhden, kahden ja useamman henkilön asennot samassa kuvassa - erilaiset kuvarajaukset ja mallin asento - symboliikka ja rekvisiitta - valaisukaaviot osassa esimerkkikuvia
Toimitusaika 5 - 7 päivää
Kustantaja Docendo
Tekijä Puputti, Tiina
Sidosasu kovakantinen
Sivumäärä 141
ISBN 9789522910677
Ilmestymisvuosi 2015
Tilausnumero 8349129
Kuvitus " - Kuvitus, väri" -
Asiasanat tietokirjallisuus, valokuvaus, muotokuvat, henkilövalokuvaus, asennot, ohjaus, Valokuvauksen tekniikka Valoku
Alanimike 8349129

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Pose

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot