Taiteilijan elämänkulku - Mikko Piispa

tutkimus nuorista taiteilijoista 2000-luvun Suomessa

Arvostele ensimmäisenä tämä tuote

33,95 €
Toimitusaika-arvio: 3 - 4 viikkoa
  • Tekijä: Piispa, Mikko - Salasuo, Mikko
  • Kansityyppi: pehmeäkantinen
  • Kieli: suomi
  • Vuosi: 2014
  • Sivut: 215

Lisätiedot

Taiteilijan elämänkulku -teoksessa tarkastellaan sitä, miten joukko nuoria suomalaisia on kasvanut ja sosiaalistunut arvostetuiksi taiteilijoiksi 2000-luvun Suomessa. Aineistona ovat 29 taiteilijan elämäkerralliset haastattelut. Haastateltavat edustavat lukuisia eri taiteenaloja ja ovat kaikki saavuttaneet menestystä suhteellisen varhaisella iällä. Haastatteluaineistoa tutkitaan elämänkulkuanalyysin tutkimuskehikon avulla. Tutkimus tuo näkyviin ne prosessit, sosiaaliset verkostot, pääomat, keskeiset siirtymät ja yksilöiden oman toiminnan, joiden kautta haastateltavat ovat päätyneet taiteilijoiksi. Samalla elämäntarinat kytkeytyvät aikaan ja paikkaan - uuden vuosituhannen alun nopeasti muuttuvaan Suomeen. Taiteilijoiden elämänkulut jäsentyvät neljäksi tyyppitarinaksi: normaali-, ajelehtimis- ja sattumatarina sekä itsellinen tarina. Näiden lisäksi tutkimuksessa löydetään kaikkia neljää tarinaa yhdistävä kollektiivinen kuva taiteilijuudesta: sisäisen onnistumisen tarina. Tutkimuksen tuottamaa ajantasaista tietoa voidaan hyödyntää muun muassa koulutuksen, taiteilijoihin kohdistuvan tukipolitiikan ja laajemmin sivistystyön parissa. Samalla se avaa kaikille taiteesta kiinnostuneille rikkaan kuvauksen 2000-luvun taiteilijuudesta, sen ihanuudesta ja kurjuudesta.

Lisätiedot

Kuvaus Taiteilijan elämänkulku -teoksessa tarkastellaan sitä, miten joukko nuoria suomalaisia on kasvanut ja sosiaalistunut arvostetuiksi taiteilijoiksi 2000-luvun Suomessa. Aineistona ovat 29 taiteilijan elämäkerralliset haastattelut. Haastateltavat edustavat lukuisia eri taiteenaloja ja ovat kaikki saavuttaneet menestystä suhteellisen varhaisella iällä. Haastatteluaineistoa tutkitaan elämänkulkuanalyysin tutkimuskehikon avulla. Tutkimus tuo näkyviin ne prosessit, sosiaaliset verkostot, pääomat, keskeiset siirtymät ja yksilöiden oman toiminnan, joiden kautta haastateltavat ovat päätyneet taiteilijoiksi. Samalla elämäntarinat kytkeytyvät aikaan ja paikkaan - uuden vuosituhannen alun nopeasti muuttuvaan Suomeen. Taiteilijoiden elämänkulut jäsentyvät neljäksi tyyppitarinaksi: normaali-, ajelehtimis- ja sattumatarina sekä itsellinen tarina. Näiden lisäksi tutkimuksessa löydetään kaikkia neljää tarinaa yhdistävä kollektiivinen kuva taiteilijuudesta: sisäisen onnistumisen tarina. Tutkimuksen tuottamaa ajantasaista tietoa voidaan hyödyntää muun muassa koulutuksen, taiteilijoihin kohdistuvan tukipolitiikan ja laajemmin sivistystyön parissa. Samalla se avaa kaikille taiteesta kiinnostuneille rikkaan kuvauksen 2000-luvun taiteilijuudesta, sen ihanuudesta ja kurjuudesta.
Toimitusaika 3 - 4 viikkoa
Kustantaja Nuorisotutkimusseura
Tekijä Piispa, Mikko - Salasuo, Mikko
Sidosasu pehmeäkantinen
Sarjan lisätieto 1799-9219
Sivumäärä 215
ISBN 9789525994681
Ilmestymisvuosi 2014
Tilausnumero 8356034
Asiasanat 2000-luku, elämänkaari, kasvuympäristö, kokemukset, kulttuurinen pääoma, kutsumus, menestyminen, nuoret, perhetausta, professionalismi, sosiaalinen periytyvyys, sosiaaliset verkostot, sosialisaatio, sukupolvet, Suomi, taiteilijat, taiteilijuus, tietokirj
Alanimike 8356034

Arvostelut

Kirjoita oma arvostelusi

Arvosteltava tuote: Taiteilijan elämänkulku

Miten arvioisit tämän tuotteen? *

1 tähti 2 tähteä 3 tähteä 4 tähteä 5 tähteä

Kirjaudu

Jos sinulla on jo tunnukset, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia uuteen verkkokauppaan, rekisteröidy tästä

* Vaaditut tiedot